keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Pitääkö olla rehellinen?


Kun kirjoittaa rakennusblogia onko velvoitetta olla rehellinen? Jokainen rakentaja tietysti toivoo että kaikki tuotteet jotka pitkän harkinnan jälkeen itselleen valitsee täyttäisivät laatuvaatimukset. Aina ei kaikki valinnat mene ihan nappiin. Rakennusblogin idea on (mielestäni) kirjoittaa sekä hyvistä tuotteista ja kokemuksista joita mielellään suosittelee muille, mutta myös rehellisesti kertoa jos joku tuote ei ollutkaan niin hyvä kun toivoi ja olisi tehnyt jotain toisin. Tämä jotta jokaisen ei tarvitsisi oppia kaikkea kantapään kautta.

Ajattelen että jos rehellisesti kertoo myös vähemmän onnistuneista valinnoista, on parempi luotettavuus myös sen suhteen mikä on ollut loistojuttu. Itse olen lueskellut raksablogeja ja kysellyt jo valmiiden talojen asukkailta millaisia kokemuksia eri materiaaleista on ollut. Toivon että olen saanut rehellisiä vastauksia sillä olen pitkälti niiden perusteella itse tehnyt omat valintani.
Tosin kestävyys yleensä tulee esiin vasta vuosien asumisen jälkeen.



Kun olin valitsemassa kylpyhuoneen laattoja myyjä sanoi että laatu ja hinta kulkevat käsikädessä. Näinhän se varmaan on, ajattelin, mutta mietin myös että joillakin brändeillä sama laatta vaan maksaa enemmän. Ihmettelin että miten perusvalkoisen matta laatan 30x60cm hintaero voi olla niin iso?

Kun vaihtoehtona oli matta valkoinen laatta Elegante (K-rauta) ja Option (Värisilmä) päädyin valitsemaan halvemman.

Tällä viikolla meillä aloitti laatoittaja työt ja tuosta Elegante 30x60cm laatasta aloittettiin tekemään vessojen wc-pönttöjen takaseinät. Niihin ei tule sen kummempaa "tehostetta" kuin tuo iso laatta, mutta tiililadonnalla. Tarkka laatoittaja kuitenkin pian huomasi että tiililadonnasta ei tullut hyvä kun nämä halvemmat laatat ovat keskeltä paksumpia ja päistään ohuempia jolloin tiililadonnassa jäi rumat saumat paksuuserojen vuoksi.


Tässä tiililadontaa isoilla Elegante laatoilla. Kaunista minun mielestäni ja paksuuserot hiukan "hävisivät" saumaamisen jälkeen mutta tästä laatu-ongelmasta johtuen muut vastaavat seinät tehtiin sitten tavallisella ladonnalla.


Kun seinät ladotaan samassa rivissä ei laattojen paksuuseroa tule esiin. Eli näiden laattojen kanssa ei ongelmaa ellei päätä sitten tehdä esim. tiililadontaa.
Mitä tästä opin?

Että voi! Jos haluaa laadukasta ei kannate ottaa halvinta. Harmittaa kyllä, mutta enpäs osannut tätä asiaa arvioida kun laattoja valitsin. Ja kun hommat oli jo aloitettu niin ei laatta-pakettia oikein pystynyt enää palauttamaankaan. Enemmän tietysti harmittaisi jos jostain maksaa itsensä kipeäksi ja silti pettyy ja rahat menee hukkaan. Näin ollen tämä pettymys on helpompi niellä. Mutta juu, nyt ei tule sitten sitä tiililadontaa.


Mitäs mieltä olette, saako teidän mielestänne näitä "julkisesti" arvioida blogissa vai oletteko ihan hissunkissun jos joku meni mönkään?
Follow my blog with Bloglovin

21 kommenttia:

  1. No kyllähän asioista kuuluu sanoa ääneen, jos asiat ei ole kunnossa. Se, miten asiat tuo esiin, on taitolaji. Blogimaailmassa herkästi kerrotaan vain hyvistä asioista ja vaietaan huonoista, eikä kyse aina ole edes kaupallisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiva kuulla ajatuksesi. Parasta olisi jos voisi aina kirjoittaa että valinnat osui nappiin ja homma sujuu hienosti, sitähän jokainen raksaaja haluaa, kirjoittaa blogia tai ei. Huonosti menneistä valinnoista voi helposti olla hiljaa kun yleensä se on oma kämmi kun kaikkea ei osaa ottaa huomioon ja kysyä.
      Noista laatoistakin kyselin että onko näissä jotain oleellista laatueroa kun hinta on toisessa puolet halvempi. Poliitikkomainen vastaus "hinta ja laatu kulkevat käsikädessä" olisi pitänyt tajuta että älä osta. Joskus jotkut myyjät sanovat suoraan että älä valitse tätä tuotetta se ei ole hyvä, arvostan sitä tosi paljon.
      Olisi pitänyt vaan selvittää paremmin...

      Poista
  2. Ihan huippua että otit asian esiin, itselle kun tulee myös isot valkoiset laatat eikä le tuollainen käynyt mielessäkään. :O Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, mulla ei ole hajuakaan onko tämä kuinka yleistä että laattojen paksuus vaihtelee saman laatan sisällä. Mutta kyllä nyt tarkistaisin jos tiililadontaa harkitsen. Tulipas tämä nyt tehtyä kantapään kautta....

      Poista
  3. Kyllä tosiaan on hyvä kuulla näistä jutuistakin! Ei varmaan tulisi itsellenikään mieleen miettiä laattojen paksuuksia, ellei joku niistä etukäteen kertoisi. Voihan se olla jollekin pikkujuttu, mutta jos esim.vaikuttaa tiettyyn ladontaan niin hyvähän se on olla tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kannattaisin että sekä hyvät että huonot kokemukset kerrotaan, jonkun kämmi voi sitten koitua muiden hyödyksi. Tällä kertaa meidän "löytö" samanlaiseen mutta halvempaan versioon meni huonosti, mutta kun valintoja joutuu tekemään raksan aikana paljon ja budjetista pitämään kiinni olisi kiva jos joku onnistuisikin ja vinkkaisi hyvistä ja edullisimmista valinnoista.
      Luulen että minkkä tahansa laatan valitsee niin nämä paksuus asiat kannattee kysyä.

      Meidän tarkasta työmiehestä olen kiitollinen. Joku muu olisi paukutellut laatat seinään rouvan ohjeiden mukaan välittämättä siitä että miltä näyttää...

      Poista
  4. Mielestäni pitää olla rehellinen, mutta näin julkisesti asioista puhuttaessa mielestäni homma pitää hoitaa erityisen asiallisesti. Joten kyllä, sekä hyvät että huonot kokemukset jakoon vaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogit (esim raksa-blogit) ovat valtava positiivinen markkinavoima ja hyvä niin. Lukuisat yritykset ja tuotteet hyötyvät blogien ilmaisesta markkinoinnista, eri vaihtoehtojen esille tuomisesta. Hyvässä ja pahassa, se minkä blogiin kirjoittaa jää pitkiksi ajoiksi googlen hakukoneen koukkuun.
      Mutta blogien ei pitäisi missään nimessä palvella vain markkinoita. Rehellisyys, fiksusti hoidettuna palvelee lukijoita ja raksa-blogi ystäviä, nykyisiä ja tulevia. Esimerkiksi tässä blogissa on kerrottu passiivikivitalon rakennuksen vaiheista ja urakasta kokonaisuudessaan. Talomme on myös täällä pohjois-suomessa heidän ensimmäinen esittelytalonsa ja näin ollen raksaajia on käynyt katsomassa projektia ja kyselemässä miten on mennyt. Itse koen että meillä on iso vastuu siiitä mitä tietoa annamme, sikäli kun ihmiset tekevät sen perusteella yhden elämänsä suurimman kaupan. Helppoa on tietysti antaa positiivista palautetta kun on mitä antaa :)

      Poista
  5. Kannatan kyllä rehellisyyttä, vaikka itse en uskaltanut sitä tehdäkään postatessa yrityksestä, joka alkoi viilaamaan meitä linssiin. Olin niin lähellä julkaista jutun yrityksen nimellä, mutta mies puhui minut ympäri. Mutta jos joku kysyy minulta, kerron kyllä rehellisesti mikä Oululainen yritys oli kyseessä.

    Olen ollut opiskeluaikana töissä kerrostalojen rakennustyömaalla ja siellä käytettiin pesuhuoneen seinissä Pukkilan valkoisia perus laattoja. En kyllä yhtään muista niiden mallia, mutta laatoittajat moittivat niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä tilanteen, joskus voi olla että enemmän voittaa kun on hiljaa, kuin että hankkii itselleen lisää ongelmia, jos kyseessä on toinen osapuoli joka ei muutenkaan toimi reilusti. Tuo onkin hyvä ratkaisu että jos jollakulla on tarve tietää ja hyötyy siitä tiedosta (esim. kilpailuttamassa firmoja) niin saa sen sitten muuta kautta sinulta tietoon.

      Itse kyselin kaikilta tuttavilta ja naapureilta sekä työkavereilta kokemuksia Oulun alueen talonrakennusfirmoista. Vuosien kuluessa onkin kerääntynyt tieto että kenen kanssa on ongelmia ja ketkä tekevät laatua. Toki uusia firmoja tulee kokoajan joten eihän kukaan voi olla aina kärryillä... Kun pyysimme nykyiseen taloon tarjouksia niin oli muutama firma josta kieltäydyin kysymästä tarjousta kun oli tiedossa liikaa rakentajaperheitä joilla oli ollut ongelmaa. Toki suurin osa jäi muutenkin pois kun eivät tehneet kivitaloja.

      Kyse on niin isosta hankkeesta (ja rahasummasta) että kyllä rakentajilla on velvollisuus varottaa jos liikenteessä on yrityksiä joiden kanssa tulee ongelmia.

      Poista
    2. ... Lisäyksenä edelliseen, että laatoittajat kyllä monesti moittivat kaikkia suuria laattoja, työn huolellisuudessa pitää olla erityisen tarkka niiden kanssa. Etenkin halvimmat suuret laatat ovat monesti hyvinkin koveria.

      Poista
    3. Tämä on hyvä huomio. Olisimpa vaan osannut ottaa huomioon kun tein valintaa....

      Poista
  6. Ehdottomasti blogissa saa ja pitää julkaista mielipiteensä ja mielestäni myös yrityksen nimellä. Netistä on tullut yksi palautteenantokanava, ja yritysten pitää pystyä nykymaailmassa reagoimaan verkossa käytävään keskusteluun. Yrityksen verkkopreesenssissä ja viestinnässä on kyllä suuria puutteita, jos se ei seuraa verkossa itsestään käytävää keskustelua ja jos sillä ei ole valmiutta ottaa osaa tähän keskusteluun. Kriisiviestintäsuunnitelmaan kuuluu itsestäänselvyytenä nykyään myös kriiviestintä verkossa.

    Toisaalta valitettavan usein todellisuus on ihan muuta. Yritykset eivät ensinnäkään seuraa ollenkaan, mitä heistä verkossa puhutaan, saatikka kykene reagoimaan siihen. Järkevästi suunnitelulla kriisiviestinnässä pystyy kuitenkin pelastamaan aika paljon...

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
  7. Ei minulla ainakaan ole mitään tarvetta kaunistella tai vääristellä asioita, sitä paitsi siitä jää kiinni - kyllähän omat tututkin lukevat omaa blogiani, ja käyvät paikalla myös katsomassa itse. Lisäksi omassa blogissani yhtenä tarkoituksena ja tavoitteena oli hiukan säästää vastaavan mestarin kuluissa ja helpottaa hänenkin työtään, joten hän ei sitten ihan niin usein käynyt meidän työmaalla, vaan seurasi meidän touhuja etänä ja blogin kautta. Eli ei siihen silloin meidän raksablogissa oikein muu kuin rehellinen totuus oikein mahdu... T: Mika / Talo-Rautio -blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hoksasin jo aiemmin jossain postauksessi että teillä toimi blogi myös tässä. Todella mielenkiintoista, tiedätkö muita rakentajia jotka olisivat tehneet samanlai?
      Tässä tapauksessa ymmärtää että kaikki teknisetkin tiedot on blogissa tarkasti ja ilman mitään sensuuria että passaako tällaista julkisesti kertoa. Hieno juttu. uskon että moni muukin on hyötynyt postauksistasi pohtiessaan raksapulmia.
      Meillä mies joskus kommentoi että tämä minun blogini on ihan huuhaa kun siellä ei ole mukana mitään meidän taloprojektiin liittyvää teknistä juttua. Olen kyllä kuvannut kaikkia vaiheita mutta en kehtaisi lähteä kauhean tarkkaan selittelemään miten mikäkin juttu tehtiin kun olen lähinnä ollut avustamassa, vierestä katsonut samalla kun toisella silmällä vilkuillut lapsia.
      Tämä "tekninen puute" korjautunee jos mies innostuu vielä raksaprojektin jälkeen tänne lataamaan parhaat passiivikivitalo-rakennus ohjeensa ;)

      Poista
  8. Minä pidin meidän ensimmäisestä talon rakentamisesta blogia vuonna 2005 (silloin rakennusblogeja ei montaa vielä ollut).
    Talo sitten laitettiin myyntiin 2008 ja yksi ostajaehdokas oli käynyt blogini läpi tyyliin sana-sanalta ja ihan mitättömältäkin tuntuvat minun "valitukset" tämä ostajaehdokas lateli ja ikään kuin vaati hinnan alennusta. Taisin silloin päivitellä esim. kipsilevyseinien kittaamisen vastenmielisyyttä tms. Että sen jälkeen en ole enää rakentamisesta blogia pitänyt. Koska ikinä ei tiedä onko se talo se viimeinen talo johon asetut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tämä on kyllä hyvä kommentti. Se että pitää blogia voi mahdolliselle tulevalle ostajalle olla joko +/-. Hiukan harmittavalta kuulostaa että on käyttänyt blogitekstejä teitä vastaan, ei kuulosta todellakaan reilulta. Kun myimme edellisen kotimme jonka oli Oulun seudulla toimivat Puroila talot tehneet avaimet käteen niin ostaja ehdokkaat pitivät hyvänä sitä että olimme supertarkkaan seuranneet jokaista vaihetta (tai mies oli) ja tiesimme miten se oli rakennettu.
      Tietysti, jos joutuisimme joskus myymään kotimme niin joku voisi lukea tämän blogitekstin ja vaatia alennusta siitä että valitsimme edullisimmat laatat joissa tuli sitten pettymys. Mutta voisin jo nyt sanoa ettei sen perusteella talon hintaa laskisi vaan kyllä kokonaisuus ratkaisee( sitä paitsi meillä on niin taitava laatoittaja että hänen ansiostaan vahinko ei ehtinyt tämän pahemmaksi)... mutta voi, ymmärrän kyllä, kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa!

      Poista
  9. Arvostan todella, että kerrotaan rehellisesti valinnoista, myös niistä pieleen menneistä. Arvokkaita vinkkejä meille muille rakentajille. Meille on tulossa valkoista mattalaattaa (ainakin tällä hetkellä suunnitelmissa) ja en todellakaan olisi älynnyt tarkkailla laatan paksuutta laatan eri kohdissa. Tiililadontaa olen myös miettinyt, näyttää tosi hyvältä! Meidän pitäsi periaatteessa valita Värisilmän valikoimasta, sillä se on talotoimittajan yhteistyökumppani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värisilmässä on mielestäni todella raikas ja hyvä valikoima joten ei lienee tuota ongelmia löytää sieltä mieleisiä.

      Tänään kävin asista juttelemassa K-raudassa josta laatat tulivat ja kolmen myyjän voimin asiaa selvittelivät. Ensinnäkin laatoissa sallitaan 10% paksuuserot, mikä 10mm laatassa tarkoittaa 1mm eroa esim keskellä. Tätä maahantuoja kertoi. Lisäksi myyjät olivat sitä mieltä ettei 30x60cm laatat sovi tiililadontaan. Lopuksi he mainitsivat laatoittajan vastuusta, hänen olisi pitänyt tehdä koeladonta ja näin ollen hän on vastuussa. Hmmm.. tätä en oikeen ymmärtänyt, mikä se laatoittajan vastuu tässä on?
      katsoimme paikan päällä myös yhden erän Elegante laattaa eikä siinä näyttänyt meidän silmään paksuuseroja olevan.
      No, lupasin toimittaa heille paketin ja muutaman laatan.
      Raksalla laatoittaja sanoi että eivät kyllä nämä isotkaan laatat yleensä tämmöisiä ole ja saavat nyt arvioda meneekö se 10% "rikki", onko meille sattunut joku onneton erä? Koska tehosteseinät tulevat myös tiililadonnalla niin tarkistettiin vielä concept-laatat (Värisilmästä) että ne ovat suoria ja kuulemma ovat "niin suoria että niillä voisi vaikka ampua!"....

      Poista
  10. Erittäin hyvä aihe! Olen itsekin miettinyt tätä paljon. Pari kertaa on ollut mielessä, että voisi kirjoittaa huonoista kokemuksista. Lauantaina esimerkiksi kävin parissa rautakaupassa ja palvelu oli ihan kamalaa! Kerroin mitä kaikkea olen etsimässä (monenmonen tuhannen euron edestä tavaraa) ja mut käskettiin googleen. "Googleta ja laita sitte sähköpostia, niin tehdään tarjous" oli kommentit. Apua! Ihan kamalaa kun olin ihan oikeasti ostokengät jalassa! Noh, tästä teki hirveesti mieli kirjoitella blogiin, mutta jätinpä kirjoittamatta. Pupu meni pöksyyn ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo palvelu asia on niin yleinen että se olisi hyvä "nostaa pöydän päälle", mielestäni se ei koske pelkästään isoja rautakauppoja vaan mm. isoja prismoja ym. Tässä viimeaikoina muutaman asiakkaan kanssa odoteltiin urheiluosastolla myyjää myymään meille pyörää ja päiviteltiin sitä ettei myyjää vaan kuulu eikä näy vaikka soittelet kelloa. Jos olisi mennyt pyöräliikkeeseen olisit saanut myyjän ja palvelua ja opastusta. Ongelma on se että ehkä menet johonkin pienen liikkeeseen tekemään "valinnan" ja sitten kun tiedät mitä haluat, haet sen kuitenkin jostain isosta kaupasta josta palvelua ei saa lainkaan koska saat sen halvemmalla. Tavallaan se on niin epäreilua!!

      Rautakaupassa on yleensä ihmisiä jonoksi asti ja myyjiä aivan liian vähän. Sitten kun olet odottanut 45min (lasten juostessa pitkin käytäviä) ja on sinun vuorosi niin asia jää kesken kun kauppa menee kiinni. Kun olen vaan saanut myyjän itselleni niin hyvää palvelua on tullut mutta muutamankin kerran homma on jäänyt siitä kiinni että kauppa suljetaan ja myyjä on ilmottanut että heille ei makseta palkkaa enää tästä eteenpäin. En minäkään enää talkoilla myisi. Mutta erikoiselta se tuntuu kun itse olen ollut ravintolassa töissä ja jos asiakas tuli 5min ennen sulkemista niin ruuat tehtiin ja tarjoiltiin ja palkka tuli siihen saakka kun oli töissä.

      Anne, kirjoita vaan tuosta aiheesta. Mielestäni ostajia pitää palvella olis sitten 5e tai 5000e ostokset ja typeryyttähän se on jos antaa mennä isot kaupat ohi. Ehkäpä kilpailu asiakkaista ei ole kaikkialla niin tärkeää?

      Poista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...