keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Rimakaton asennus aloitettu.


Vaikka lista on vielä pitkä, mitä kaikkea pitää tehdä ennen muuttopäivää, niin kyllä siellä tapahtuukin! Rimakaton asennus on aloitettu ja pohjalle kiinnitetään mustaa maisemointikangasta. Itse kankaalla ei ole mitään akustista merkitystä vaikka aiemmin itse luulin että sinne pitäisi asentaa joku paksumpi huopa.


Rima on 7cm leveää ja se on valmiiksi kuultomaalattu Tikkurilan mattalakalla, sävy on Teknoksen kartalta T3036. Väri ei ole kovin peittävä on valkoista pastaa on vain 5ml/1l lakkaa. Rima on mäntyä. Alunpitäen tarkoistus oli tehdä harmaalla lakalla mutta valikoimissa oleva T3036 oli mielestäni liian peittävä sillä siinä oli mustaa 1ml, valkoista 15ml/ 1l lakkaa. Jos olisimme maalanneet rimat itse, olisin valinnut arkkitehdin suunnitteleman harmaan sävyn, mutta laimentanut lakkaa itse. Kun päädyimme tilaamaan valmiiksi lakatut rimat (joka nopeauttaa tuota katto-projektia) niin valinta kallistui sitten tuohon valkoiseen. Rimat on TE-listoilta ja ne toimitti Äimäraution K-Rauta josta olemme pääsääntöisesti aina saaneet kaikista parhaimmat tarjoukset.

Rima-kattoa meille tulee yleisiin tiloihin sekä ylä että alakertaan.

Sisähavainnekuvissa rimakatto näyttää tältä ... ja kohta pääsen ehkä kuvaamaan jo ihan oikeaakin katttoa? Jako on siis 7cm leveä rima 1,5cm väleillä. Toinen yleinen rimotus jako on 4cm rima 1-1,5cm väleillä. Päädyimme tuohon levempään rimaan koska sen käsittely on jämäkämpää ja askartelua tulee hiukan vähemmän. Mielenkiinnolla odotan kuinka monta työpäivää saamme uhrata tätä kattoa varten?

7 kommenttia:

  1. Siitä tulee varmasti tosi kaunis! Meillä oli jossain alkuvaiheen haaveissa myös tuo rimakatto, mutta se karsiutui sitten rakennustavan valinnan myötä valitettavasti. Saisihan sen toki jälkeenpäinkin laitettua, mutta tuskin tulee sitä tehtyä. Koetetaan vähentää kaikua muilla keinoin!

    VastaaPoista
  2. Tulee varmaan tosi hieno! Laita sitten pian kuvia valmiista katosta. ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan sama kauan menee, on aivan mahtavan näköinen! Ja toi takka. <3

    VastaaPoista
  4. Onpa aivan upea sisäkatto! Olen itse haaveullut samanlaisesta. Tuliko katttovalinnasta hurjan kallis ja oletteko olleet siihen tyytyväisiä? Taitaa olla koivua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Materiaali on mäntyä. Itse puutavara ei ole kallista joten jos vaan hermo riittää tehdä hidasta ja tarkkaa työtä itse niin ei se kalliiksi tule. Blogeista olen lukenut että monet rakennusfirmat eivät ala tuota hommaa tekemään kun siihen kuluu niin paljon tunteja ettei pääse siinä itse voitolle...

      Poista
    2. Hei, osaatko sanoa onko kattorimat käsitelty yhteen vai kahteen kertaan? Mainitset tuossa postauksessa T3036 -sävyn kahteen kertaan valkoisen ja harmaan yhteydessä, onko tuo nyt se valk. sävy ��? Kiitos vastauksista jo etukäteen.

      Poista
  5. Heips, Rimat on maalattu 2 kertaan. Mänty on itsessään hiukan punertavaa, lämmintä puuta. Kun se on maalattu valkoisella jää edelleen lämmin sävy. Toisaalta sopii hienosti tammilattian ja työtasojen kanssa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...