sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Sunnuntaibrunssilla ystävättärien kanssa ja sisustusvalintojen pohdintaa.


 Meillä on ihana perinne ystävättärien kanssa käydä silloin tällöin sunnuntaisin brunssilla, rauhassa ja ajan kanssa. Viime vuosina olemme löytäneet Oulusta aivan helmi kahvilan, Puistokahvila Makian. Tämä (kuten ei mikään mukaan mitä blogissani puhelen) ei ole mikään maksetttu mainos. Mainitsen sen täällä siitä syystä että sen ovat suunnitelleet taitavat nuoret Oululaiset arkkitehdit ja se on todella viihtyisä ja mielenkiintoinen, suosittelen piipahtamaan kahvilla tai brunssilla jos on asiaa Ouluun.

Nyt raksa-aikana omaa pientäkin aikaa osaa arvostaa suuresti. Ja elämä tuntuu suoraan loistokkaalta kun saa omaa aikaa ystävien kanssa. Ihanasti ystämme jolla on ollut omat kodit valmiina jo vuosia (mutta jotka ovat luovia ja innokkaita sisustamaan) jaksavat heittäytyä myös raksa-elämään ja sisustuksen valintojen haasteisiin.

Niinpä sitten vielä kertaalleen ruodittiin meidän sisustus-suunnitelmaa.
Talosta tulee on ulkoa valkoiseksi rapattu ja tehosteosat ovat kuultomaalattu Tikkurila Valtti kuultomaalilla (Sora 5063). Alla ideakuva talon ulko-väritykseen.
 danish summer house.

Sisustuksen värimaailmaa on suunniteltu valkoisen ja puun, musta ja tammen sekä betoninharmaan yhdistelmäksi. Oikean valkoisen valitseminen ei ole sekään ihan helpoimmasta päästä. Onneksi näistä valkoisen värin yllätyksistä on jo kokemusta aiemmasta elämästä ja remonteista joten toivon että nyt osataan valita nappiin. Pyörittelen näitä väripalasia pöydällä niin että voin vertailla niitä eri valoissa.



Höyhen on "harmain" näistä, tästä seuraava väri onkin jo saven värinen Laasti.
Damasti on kermaisen valkoinen.
Jääruusu näyttää monessa valossa "puhtaimman" valkoiselta mutta todellisuudessa se taittaa punaiseen ja onkin sitten tietyssä valossa vaaleanpunainen. 
Paperi - on valkoisen sävy johon päädyin. Se ei taita mihinkään muuhun sävyyn.

Valkoisen värin pohdintaa löytyy mm. Villa Luovasta jossa paperi-sävyä on maalattu seinään ja kuvattu useaan kertaan päivän aikana.

Värejä valitessa yritän muistaa että väri syvenee kun sitä on suurena pintana. Vaalea väri laajentaa ja tiloihin joihin ei tule paljon luonnonvaloa kannattee valita vaaleat ja lämpimät sävyt. Sen sijaan valoisiin tiloihin voi valita kylmempiä sävyjä (esim. keittiön takaseinä on musta). Ystäväni muistuttivat että läheskään kaikki värit eivät löydy (Tikkurilan) värikartasta tai seinässä mistä yleensä "väri-koepaloja" saa. Jos esim mielii vihreään taittavaa harmaata niin täytyy kysyä erikseen myyjältä ja heillä on sitten tiskin alla vielä ihan oma kirja sadoille muille värisävyille...


Villecosta odottelen savimaali-koepaloja.

Vaihtoehto saviseinälle voisi olla kalkkimaali jolla saa betonin näköistä rouheaa seinää. Haaparannasta ainakin voi tilata: http://homenord.se/fi/kalklitir/
Ja Valkoisesta Harmajasta voi käydä katsomassa valmista "betoniseinää" sekä kuvaus seinän tekemisestä. Savesta tehty seinä suuressa avarassa tilassa houkuttelee sen akustiikan vuoksi. Tiedenaisena tosin haluaisin tietää kuinka paljon saviseinä oikeasti vaikuttaa äänimaailmaan (jota tietysti suuressa ja energisessä perheessä on paljon) sekä sisäilman kosteuteen. Tänään kuitenkin pohdimme että tuleeko yleisiin tiloihin liikaa harmaata jos on sekä takka, lattiat että kattokin maalattu kuultoharmaalla? Savesta tehdyn seinän saa toki myös valkoisena.


Makuuhuoneen suunnitelmia kuullessaan ystävättäret nimesivät sen Tuhannen-ja-Yhden-yön huoneeksi. Katto on makuuhuoneessa kolmessa metrissä ja kattoon tulee alaslasku tähtitaivaineen. Sen toteutusta on jo kertaalleen facebookissa pohdittu kera kahdensadan kaverin ja monia hyviä toteutus-ehdotuksia tuli, kun sen lopulta teemme niin lupaan kertoa tarkemmin toteutuksesta myös tännekin.



Harlequin Aurelia tapettia laitetaan kaikkiin makuuhuoneenseiniin. Ensin mietin tehosteseinää mutta näin voimakas tapetti ei riitä olemaan vain yhdellä seinällä, vaan muut seinät esim. valkoiseksi jäädessään vaikuttaisivat keskeneräisiltä.


Kattoon, tähtitaivas-alaslaskuun tulee vasemmassa laidassa olevaa "Mica-tapettia" . Se on yön sinistä mutta näyttää koneella katsottuna vaaleammalta. Alaslaskun reunat tulevat sini-harmaalla mutta oikea tummuusaste ja sävy on vielä löytymättä.

Ensi viikolla aloittaa pakkelointi ja maalarimiehet ja myös lastenhuoneiden tehosteseinien värit tulisi olla valittuna. Tuo keittiö/kalustepaketin loppuunviilaaminen (kaupat saadaan toivottavasti tehtyä ensi viikolla) on vienyt niin paljon aikaa että näiden muiden päätösten kanssa alkaa tulemaan hoppu.

Ja voin kertoa että kun aloitimme talon suunnittelemisen arkkitehdin kanssa olin jo silloin vakaasti sitä mieltä että teen kaikki kalustekaupat ja sisustus-suunnitelmat ja päätökset hyvissä ajoin valmiiksi. Jostain syystä lopullisten valintojen tekeminen vaan venyy viime metreille ja ehkä siinä on syynä sekin että valinnan mahdollisuuksia on niin paljon... ja vielä kun siihen päälle lukee sisustus ja rakennusblogeja niin uusia ideoita ja upeita ratkaisuja löytyy vieläkin enemmän!

Kuulen mielellään miten teidän kodissanne on valittu seinän värejä ja löydetty oikeitä sävyjä?
Tähtitaivasrakennelemaa varten en löytänyt blogitekstejä mutta jos jollakulla on kokemusta niin kertokapa miten teitte?

5 kommenttia:

  1. Meillä on täällä ekassa talossa seinien sävynä Kalla, joka on aika kellertävä, mutta aivan sama väri kuin ovissa ja listoissa. Tämä siksi, että en halua että ovet ym erottuvat keltaisempina. Nyt yleisilme on tasaisen valkoinen. Kuulun siihen ihmisryhmään jota häiritsee valkoisen eri sävyt :-D Uuteen halusin kuitenkin ihan pikkuisen vaaleamman valkoisen, koska pinnat on niin isoja. Sinne on tulossa sävy Jasmiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen huomannut tuon saman, harmittaa kun listat ovat eri sävyä. Toisaalta näihin seikkoihin kiinnittää huomioita ainoastaan silloin kun valitsee materiaaleja ja ehkä joskus siivotessa... Mutta hyvä tietää että Kalla ja Jasmiini ovat hyviä valintoja.
      Se on uskomatonta miten paljon jotain detaljia voi miettiä tässä vaiheessa ja miten kaikki mahdolliset sävyt ja koodit muistaa ulkoa ja kyläilessä kiinnittä huomioita mitä ihmeellisimpiin pikku-asiohin... ja kun talossa on asuttu se reilu puolivuotta niin unohtuu ja muu elämä vie voiton!

      Poista
    2. Mielenkiintoista. Mun pitäisi tänään päättää valkoisen sävy talonpoikaissänkyyn. Teidän kommentit luettuani mietin, onko Kalla sittenkin liian keltainen. Pitäisikö valita Jasmiini, jos haluan vanhanajan valkoisen, mutta puhtaannäköisen sävyn. Paperi on liian valkoinen. Sävytän sängyn Nizza-sarjaan sopivaksi, joka on Paperia hieman tummempi ja luonnonvalkoisempi. Sängyn haluan valkoiseksi, joka taittuu ihan aavistuksen luonnonvalkoiseen. Mitä suosittelette?

      Poista
  2. Tuota kalklitir maalia saa myös Oulusta, Lifestyle nordicista torinrannan aitasta! Itse ostin sieltä. Kannattaa käyttää vaan niitä värikarttoja ulkona, ennen kuin päättää sävyn... Itse otin loppujen lopuksi monta astetta tummemman kuin olin tietokoneelta katsonut;)
    T, Maria.K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, kiitos vinkistä! Tilasin jo värikartat mutta ei ole vielä kuulunut joten pitääpä suunnata Torinrantaan joku päivä (tänään menin pariin otteeseen ohi, harmi kun en ajoissa kurkannut tänne blogiin). Mutta kiitos siis tiedosta!

      Poista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...