perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kuinka paljon tilaa lapset tarvitsevat? Mikä on oikean kokoinen koti?


Kun suunnittelimme uuden kodin rakentamista pohdimme paljon kuinka paljon tilaa lapset oikeasti tarvitsevatkaan? Ja minkä verran tarvii pienet lapset, entä kun ovat teinejä? Minkä kokoisen talon tarvitsemme kun lapset alkavat opiskelemaan ja muuttavat pois kotoa? Mikä on liian pieni ja mikä on liian suuri meidän kokoiselle perheelle?

Ystävillä ja sukulaisilla oli myös runsaasti kokemusta, ajatuksia ja neuvoja. Jokainen perhe on ainutlaatuinen, koostuen ainutlaatuisista pienistä ja suurista ihmisistä joten ei ole yhtä totuutta siitä minkä kokoinen talo on "oikea". Minkä verran tilaa sinusta tarvitaan lapsiperheessä? Miten olette talon kokoa ajatelleet? Jokaisella on oikeus mielipiteensä (ja nekin monesti tässä leämän mittaan vielä muuttuvat). Olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia ja kokemuksia.

Meidän tämä aivan uunituore koti, johon muutimme muutama viikko sitten on 210 m2. Varakotimme oli 105 m2, joten voitte kuvitella että täällä hengitellään syvää ja nautitaan tilan tunteesta. Asukkaita meitä on seitsämän. Kahden aikuisen lisäksi lapsia viisi, iät 10-4v.

Tässä ajatuksia enimmäisten viikkojen jälkeen.
Lapsilla on omat huoneet (paitsi nuorimmilla, kaksosilla, yhteinen, katsotaan myöhemmin miten huoneita laitetaan kiertoon). Mikä ihana rauha! Meillä ei ole koskaan leikitty niin paljon kuin nyt. Junaradat levittyvät, eläimet saavat tehdä lattialle "laumoja", palapelejä ja pikkulegoja on koottu. Lattiatila mahdollistaa monenlaiset leikit eivätkä keskeneräiset palapelitkään ole uhan alla ja kulkuväylillä kun tilaa on enemmän. Jos joku on joskus sanonut etteivät lapset tarvitse tilaa niin kyllä nyt ihan muulta näyttää.

Kun lapset menevät iltaisin omiin huoneisiin rauhottumaan ei kuulu vitsejä/härnäystä/kiusaamista/hyppimistä/toiselta peiton varastamista (ehkä tämä on vain jotain kuherruskuukautta uudessa kodissa ? mene ja tiedä).

Lapset ovat innokkaasti tuoneet kavereitaan kotiin "omaan huoneeseen" ja välillä on niin hiljaista että pitää mennä katsomaan että onko siellä ketään. Niin monta tuntia on keskeytymättä leikitty legoilla.



Ystävä joka kävi kylässä kertoi että olivat antaneet oman makuuhuoneensa teinille - aikuisethan vain "nukkuvat" makkarissaan mutta sen sijaan teini-ikäinen viettää huoneessaan yksin ja yhdessä kavereiden kanssa kaiken vapaa-aikansa. Tämä on kyllä hyvä ajatus. Minustakin on ihanaa että oma koti on sellainen jonne voi ja haluaa tuoda ystäviä. Voin jopa tunnustaa että joskus "salakuuntelen" kotihommia tehdessäni noiden pojanviikareiden juttuja niin että olen enemmän kärryillä heidän maailmastaan, peleistä, koulusta, vitseistä ja tiedän "ketkä kaverit" puhuvat rumia niin että voin jonakin toisena hetkenä sitten ottaa omien lasten kanssa puheeksi. Mietinkin että jos lapset eivät toisi ystäviään meille, en tietäisi omien lasteni elämästä puoliakaan.
Ystävät ovat tärkeitä ja aika ajoin lasten (kuin aikuistenkin) sosiaalisessa elämässä tulee kolhuja. Jos vain aikuinen voi tukea lapsen sosiaalista kasvamista niin ehkä juuri sillä että on koti jonne saa ja haluaa pyytää kavereita. En toki tarkoita sitä että aikuinen sotkeentuisi lasten leikkeihin saatikka niitä ohjailisi mutta luo puitteet että on mukava tulla. Mitä mieltä te olette? Miten voi vanhempana auttaa lapsia löytämään kavereita?

Puitteiden luomisesta  - noiden omien huoneiden lisäksi - meillä valmistuu.... tässä joskus, autotallin alakertaan, eli rinteeseen viherhuone/peliluola yhdistelmä. Aika näyttää miten siellä saadaan estettisesti yhdistettyä äidin viherpiiperrys ja kasvikokoelma ja poikien pingispelit. Lisäksi arkkitehtimme piirsi meille upean mustan, modernin kodan, joka on tarkoitus rakentaa metsän laitaan. Toivotaan että rakennusinto pysyy vielä tulevina kesinä/syksyinä. Kota on sellainen jossa voidaan retkeillä omalla perheellä tai sitten lapset (isompina) kavereiden kanssa.

Joskus lapset kuitenkin muuttavat pois - sitähän kaikki ovat varoitelleet- ettette ikuisesti tarvi noin suurta tilaa. Kestävää rakentamista on suunnitella kodit niin että ne olisivat asuinkelposia ja muunneltavia eri elämänvaiheissa. Vaikka meillä on kivitalo, saimme vinkin, ettei missään nimessä kannate rakentaa sisäseiniä kivestä,  vaan tehdä tavalliset kipsi-seinät joita voi tarpeen tullen purkaa ja muuttaa. Alakerta jossa nyt on neljä makuuhuonetta muuntuu sitten tulevaisuudessa vierashuoneiksi, isommaksi aulaksi ja työhuoneeksi.

Ja vaikka lapset muuttaisivatkin omille teilleen, toivottavaa on että heillä säilyisi lämpimät ja rakkaat välit kotiin niin että sinne on aina ja ikuisesti ihana tulla kylään, pitemmäksi ja lyhyemmäksi aikaa. Ei siis ole mitään syytä muuttaa pesän tyhjettyä pienempään kotiin. Ja sitä paitsi. On lukuisia (tai ainakin muutamia) suomalaisia perheitä joissa asuu 2-3 henkeä ja he ihan alunperinkin rakentavat yli parisataaneliöisiä koteja. Näitä voi käydä ihastelemassa vaikka asuntomessuilla.


PS. Kuvissa tuli samalla myös "katsastettua" nuo meidän SBL mikrosementtilattiat, väri Plata.  Lattiat ovat "silkkisen" pehmeät alla. Pinta ei ole kivenkovaa, sillä valitettavasti muutossa saimme käytävään muutaman painaumakolonkin aikaiseksi. Eli kovuudeltaan parketin tasoa (?). Arkieteisen lattia sai varmuuden vuoksi useamman lakkakerroksen kestävyyttä lisäämään ja se on melko liukas. Pojat huomasivat jo heti ensimmäisellä kerralla että täällähän voi hyvin luistella. Laitoin nyt matonkin alle jarrumaton varmistamaan ettei kukaan siellä pyllähdä.

11 kommenttia:

  1. Kärjistetysti sanoisin, että isolla perheellä iso koti, jotta kaikki säilyvät "tervejärkisinä". Oma tila tuo yksityisyyden tuntua ja on äärimmäisen tarpeellista teininä/lapsena saada vetäytyä halutessaan OMAAN paikkaan, johon ei kukaan muu tule leikkimään/häseltämään sen vuoksi, että asuu samassa huoneessa. Lisäksi omat huoneet vähentävät olohuoneessa/yleisissä tiloissa olevia leluleikkejä - ei tosin aina ja riippuu pitkälti lasten iästä :D

    Meitä on kolme (kaksi aikuista ja puolitoista vuotias) ja aiomme rakentaa 108m2 yksitasoisen kodin. Huoneita tulee kolme, aikuisten, lapsen ja vierashuone. Loppuelämän kotiin mietitään sitten tarkemmin neliömäärä, ehkä 1,5 kerroksinen talo siihen helppo, kun teinit voivat sujahtaa ylös sipistelemään kun aikuisten seura alkaa tympimään. Toisaalta taas vanhuksena ei enää yläkertaan paljoa tule kipiteltyä, liekkö jäisi sitten vieraiden käyttöön? Tai vaihtoehtoisesti yksitasoisen pohjan suunnittelu niin, että väliseiniä purkamalla/muokkaamalla saadaan vanhuksille sopiva pohja muokattua.

    Yleisesti ottaen ajatukseni on, että ne tilat joissa aikaa vietetään eniten, ovat neliöiltään isoimpia. Kaikkien makuuhuoneiden ei tarvitse olla isoja, vanhemmat saavat usein isoimman makuuhuoneen, mutta ovat huoneessa vähiten... Toki asiassa ei ole ongelmaa, jos tilaa on kaikille riittävästi :)

    T. Rouva NK
    http://unelmakotitalo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuli hyvää pohdintaa talon koosta. Kiitos monista hyvistä näkökulmista.

      Mekin tehtiin ensin pienemmällä porukalla talo.... ja sitten todettiin että tarvitaankin enemmän elintilaa ja neliötä. Omat huoneet eivät ehkä ole kaikista oleellisin juttu, on monenluonteisia lapsia ja joillekin sopii jakaa huone ... jossain vaiheessa se voi toki olla opettavaista ja hioa luonteita mutta myös hioa vanhempien hermoja joten oma tila on silloin parempi. Jos on iso perhe, tai käy paljon vieraita niin tärkeää on että ruokailutilat ja olohuone ovat sellaisia että "ne vetää porukkaa". Etenkin kun tiesi että tuo varakoti oli vain väliaikainen niin en jaksanut kovin monia kekkereitä siellä järjestää kun seinät kaatui päälle. Yhdyn siis kommettiisi yleisten tilojen koosta aivan täysin.

      Itsekin olen miettinyt tätä rinnetalo ratkaisua että ei ehkä parhain ratkaisu kun vanhaksi elää ... mutta ellei elämässä tule yllätyksiä ajattelin elellä tässä vielä 90vuotiaaksi ja ottaa nuo rappuset sisällä ja ulkona ihan lihastreenin kannalta.

      Poista
  2. Meillä myös tilat suunniteltiin siten, että pienillä neliöillä selvitään kylppärissä, wc:ssä ja vanhempien makkarissa. Ja siellä missä ollaan enemmän, kuten keittössä ja olkkarissa on tilaa reilusti. Myös lasten huoneissa on tilaa leikkejä ja kavereita varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa järkeviltä ratkaisuilta. Suunnitteluvaiheessa meinasi kyllä neliömäärät "karata" käsistä ja meillä käytiin tiukkaa keskustelua mikä on talon lopullinen neliömäärä. Miehen mielestä se ei saanut ylittää 200. No pikkusen meni yli. Mm. alakertaan suunniteltiin aulaa ja sitten todettiin että mitä ihmettä meillä on "olohuone" ylhäällä ja alhaalla.

      Poista
  3. Itse vietin lapsuuteni Turussa, ja meillä asui pienessä rivitalohuoneistossa yksinhuoltaja-äidin lisäksi 3 lasta. Äidin huone oli samalla olohuone, jonka kulmassa oli vuodesohva. Meillä 3 lasta sopi hyvin kahteen huoneeseen (oli vähän pakko), ja ne huoneet eivät olleet isoja, sellaisia 10 neliön pieniä koppeja, toinen näistä taisi olla vähän pienempikin kuin 10 neliötä. Huoneiston koko pinta-ala taisi olla vähän yli 50 neliötä. Lapsuudestani jäi ihan mukavat muistot ja ihan normaaleita aikuisia meistä on kaikista kasvanut (kaikilla lapsilla on nyt oma yritys ja oma omakotitalo), eli nyt meillä kaikilla menee jo paremmin, vaikka lapsena olikin erityisesti rahan suhteen tosi tiukkaa.

    Nyt meidän uudessa talossa on neliöitä 241m2, ja makuuhuoneita on 3 kpl. Molemmille lapsille omansa - ja meille vanhemmille oma. Lisäksi makuuhuoneiden välissä on iso yläaula, joka on yhteiskäytössä, ja jossa on mm. biljardipöytä, eli lapset käyttää myös sitä tilaa, riippuen kenen vieraat sattuu olemaan kylässä.

    Meillä lapset nyt teini-iässä, ja varmaan muuttavat jossain vaiheessa pois. Me kuitenkin odotetaan ja ounastellaan, että tulevat vielä lasten lastensa kanssa kylään ja voivat viipyä pidempäänkin, jolloin tilaa taas tarvitaan...

    Eli tässä nyt lähes 2 ääripäätä, jos lapsuudessa jaettiin nelisteen noin 50m2 tilat, niin nyt meillä on yhtä henkilöä kohden 60m2 tilaa. Ja kumpikin asumismuoto tuntui kodilta - jotenkin se koti ei ole ollenkaan neliöistä kiinni, se kodin tunne tulee jostain ihan muusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on - ei koti ole neliöstä kiinni. Pienessä kodissa on puolensa. Kaikki on lähellä ja kuulomatkan päässä. Aluksi kun muutimme vuokakotiimme ja opettelimme elämään kahdessa kerroksessa niin lapset olivat aina alakerrassa jos minä olin siellä. Eli siis päivät viettettiin a 50m2 tilassa ja vasta illalla menivät yläkertaan leikimään jos minä olin siellä esim pyykkejä laittamassa. Pienessä kodissa on vähän siivoamista. Sen vetäsee puhtaaksi muutamassa tunnissa---- nyt on jo todettu että kolme vessaa ja hurjan paljon huoneita on ihan eri työmaa.

      Ajattelen silti että elämä on lasten kanssa helpompaa kun on enemmän tilaa. Ja soisin että jatkossa asumispolitiikka olisi sellaista että se mahdollistaisi kaikkien lapsiperheiden asumisen kohtuullisen kokoisissa kodeissa. Ellen ihan väärin ole ymmärtänyt (??) niin Norjassa on jokin minimi neliömäärä mikä pitää olla lasta/aikuista kohden. Jos eletään liian ahtaasti niin siihen puututaan?

      Anyway, yhdyn kyllä täysin ajatukseesi siitä ettei hyvä lapsuus ole neliömäärästä kiinni vaan ihan muista asioista jotka liittyvät tasapainoiseen vanhemmuutteen ja rakkauteen ja huolenpitoon.

      Poista
    2. "Pienessä kodissa on vähän siivoamista. Sen vetäsee puhtaaksi muutamassa tunnissa..."
      Tästä tulikin mieleeni, että meiltäkin monet kyselee, että "miltäs nyt tuntuu siivota kaks-ja-puol-sataa neliötä"? Että eikös siinä ole aika paljon hommaa? No, ollaan me ainakin vielä siitä ihan hyvin selvitty, ja olen vastannut takaisin, että eihän tässä vielä edes kaikki. Oikeasti me siivotaan tällä hetkellä 500 neliötä viikossa ja vielä kahteen kertaan.

      Eli oman kodin lisäksi minulla on vielä oma toimisto, ja sielläkin on toiset 250 neliötä, joka on siivottu ihan itse. Jos käytettäisiin ulkopuolista siivousfirmaa, niin jo paikalle tuleminen maksaisi saman verran kuin itse työ, joten tässä on nyt sitten ollut meillä lapsille yksi tapa vähän auttaa mukana, ja tienata pientä taskurahaa tai viikkorahaa siinä samalla. Muksut ovat olleet mukana auttamassa ihan ilman kuittia ja ilman työsopimusta ja vielä jokin aika sitten alaikäistäkin työvoimaa käytetty, mutta onneksi ei ole verottaja tähän kuitenkaan vielä puuttunut :)

      Poista
    3. Oman kodin siivoaminen ei ole "äidin auttamista" vaan ehdottomasti kuuluu kaikille. Meillä on vielä niin pienet lapset että kodin siivous hoituu karkkipäiväkarkeilla (kiristäen)... mutta toivoisin että voitaisiin tulevaisuudessa siirtyä terveellisimpiin metodeihin vaikka viikkorahaan. Viikkoraha ei ole mielestäni mitään ilmaista lapsille kuuluvaa rahaa vaan se täytyy tienata niinkuin kaikki muukin raha tässä maailmassa.

      Toki mietin, jos ja kun siirryn tekemään enemmän oman alan töitä että joku muu voisi käydä meillä tekemässä viikkosiivouksen niin vapaa-aikaa jäisi edes vähän enemmän. Mutta kuten joskus tänne jo kirjoittelin, ei minun viikonloppupäivystyksen palkalla saa maksettua samaa tuntimäärää siivojaa kaikkien työnajantakuluineen. Ehkä kasvatan noista omista lapsista "mustia työntekijöitä"....

      Poista
  4. Eikös koti suunnitella sen hetkisen tarpeen mukaan. Jos tässä hetkessä 200 m2 tuntuu sopivalta teille se on sitä. En jaksa itse vatvomista sopivista neliöistä. Ne ovat kaikille juuri ne mitä halutaan ja pystytään maksamaan. Toki on järkevää suunnitella tulevaa, mutta talo rakennetaan tarpeeseen joka on sillä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun haastattelin eri arkkitehtejä meidän projektia varten niin yksi vaihtoehdoista oli Oululainen nais-arkkitehti joka hyvin vahvasti peräänkuulutti kestävää suunnittelua ja rakentamista siten että jo talon suunnittelussa otetaan huomioon ihmisen elinkaari ja että talo suunnitellaan niin että se muuttuu elämäntilanteiden mukaan. Ehkäpä niitä ajatuksia on jäänyt minullakin elämään.
      Toisaalta vaatii jo aika paljon elämänkokemusta ja kokemusta talossa asumisesta että voi kaikkea ottaa huomioon. Siinä mielessä hyvä arkkitehti kyllä maksaa itsensä takaisin.

      Kun rakensin esimmäisen kodin olin ollut aina kerrostalo-asukki joten esim kodinhoitohuoneen suunnittelussa ei ollut paljon järkeä mukana. Oli vaan ihan käsittämättömän huippua että ylipäätään saa kodinhoitohuoneen. No ei siitä paha tullut, sellainen kun kaikissa muissakin pakettitaloissa, eli kodari ja kura-eteinen yhdessä. Kun sellaisesta on kerännyt kokemusta useamman vuoden ja useamman lapsen kanssa niin osaa jo ihan eri tyylillä suunnitella uutta kotia. Mutta eihän mitenkään voi kaikkea aina huomioida- saatikka toteuttaa. Viimeistään ne neliöt tulee sitten vastaan (ja talon hinta).

      Toisaalta suurin osa rakentaa sen kokoisen talon kun sillä hetkellä tarvitsee - ja kun elämäntilanne muuttuu niin ehkä muutetaan takaisin kerrostaloon ja joku muu lapsiperhe muuttaa sitten jatkamaan eloaan kyseisessä talossa. Siinä mielessä ei tarvikkaan vältämättä ajatella muuta kuin että talo on suunniteltu lapsiperheelle.

      Poista
  5. Tuo elämänkaariajattelu rakentamisessa on sinänsä hyvä, mutta Oulun tonttipolitiikka ei sitä mielestäni tue pienine tontteineen, johon ei mahdu 1kerroksista tai rakennusmääräys ei sitä salli. Itseä kismittää täyteen tumpatut asuntoalueet, jossa omakotitalot vieri vieressä. Siinä ei hienotkaan talot pääse oikeuksiinsa. Täällä olisi kyllä lääniä lohkaista vähän isompikin kaistale :-)

    Mielenkiintoista myös nähdä minkälaista asumista suositaan tulevaisuudessa. Luulisi kompaktien asuntojen ja muunneltavuuden lisääntyvän. Isojen talojen aikakausi ehkä hieman hiipunut. Tosin itse tykkään tilasta, tilasta ja tilasta. Pystyy hengittämään, mahtuu porukkaa ja eikä tarvitse kompastella huonekaluihin :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...