lauantai 9. toukokuuta 2015

Raksa-äidin reippauspalkinto! Mitäs muita hyviä motivaatiokeinoja sitä olisi?


Jäätelöä viisi kertaa päivässä.


Hedelmiä ja mansikoita.

Kevät ja kauniita maisemia...


Julian parveke. Julian & Romeon kotikaupunki. Joko tunnistit?


Veronassa, Italiassa minilomalla kolmen ystävän kanssa. Tämä haave toteutui, vaikkakin meillä on raksa pahimmoillaan. Mummo tuli hoitamaan lapsia niin että mies sai olla viikonlopun raksalla. Kun matka kauan sitten varattiin, elin jo siinä toivossa että me oltaisiin ehkä jo muutettu. Noh, eihän vielä. Mutta reissu tuli silti hyvään saumaan (milloin matka Veronaan olisi huono idea? Never!) sillä maisemien vaihto, kevät, kaupunkiseikkailu ja hyvät keskustelut ystävien kanssa todella latasivat akkuja. Nyt on enää reilu kuukausi muuttoon joten eikähän tämä loppuraksa-aikakin mene hyvällä fiiliksellä?


Aika on erikoinen käsite. Joskus kaksi kuukautta muuttoon on niin pitkä aika ettei se tunnu tulevan koskaan. Joskus kolme päivää reissussa voi tuntua viikolta kun jokainen hetki on ihmettelemistä, kauneutta ja seikkailua, tässä hetkessä olemista parhaimmillaan.


Verona on romanttinen pikkukaupunki. Onnistuttiin bongaamaan jopa hääparikin. Tänne olisi ihana tulla joskus yhdessä miehen kanssa. Kohta kun rakentaminen on voiton puolella on aika alkaa haaveilemaan uusia asioita. Osa ihanuutta on se että voi odottaa jotain matkaa, kuten minä olen tämän kevään odottanut omaa "reippaus-palkintoani". Ja kun ihana reissu on tehty, jää kuvat, muistot, hyvä mieli.

Rakentaminen ei todellakaan ole "koko maailma" vaan elämään mahtuu paljon muutakin ihanaa ja ihmellistä ja välillä onkin hyvä päästä "putkesta" irti tavalla tai toisella. Mitä motivaatiokeinoja ja virkistymis/lepo keinoja teillä on ollut rakennusprojektin aikana?

Kaikille ihanille Raksa-äideille ja muillekin reippaille Äideille, Parhainta ihaninta Äitienpäivää!

6 kommenttia:

  1. Oi, näyttää ihanalta! Nauti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nautittiin kyllä ja hyvä mieli on ollut lomakin jälkeen vaikka palasin arkeen - ja lasten mahatautiin. Sellaista se elämä on.

      Poista
  2. Ihanaa lomaa! Itsekin raksa-mamana tarvitsisin tuollaisen arjen keskeytyksen. Tulee taatusti tarpeeseen! Tsemppiä loppurutistukseen! Meillä kivitalon rakennus Ouluun merenrantaan käynnissä. Oli piristävää lukea kirjoitustasi Limosan keittiöstä. Me pyysimme myös Limosalta tarjouksen, mutta päädyimme HTHn kokonaisuuteen. :) Fiilistelen keittiötä blogissamme lähiaikoina, joten jos kiinnostaa, käy tsekkaamassa. :) -Janika, ponnarilla-blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, löysin bloginne, kesti hetken ennenkuin pääsin kärryille kenellä teistä kolmesta on raksa :)
      Liityin lukijaksi joten toivottavasti en nyt missaa keittiöjuttuanne :)

      Tuo loma oli niin paras hyvänmielen ja tsempin tuoja. Soisin sellaisen kyllä kaikille raksa-äideille. Meillä oli tavoite syksyllä että kun saadaan taloon lämmöt jne. niin käydään miehen kanssa lomalla. Silloin teimme miniloman Barcelonaan ja se oli kyllä hyvä yhteinen loma. Unohdettiin muutamaksi päiväksi raksa ja arki ja kerättiin vain voimia. Nyt ei kuitenkaan lastenhoidon vuoksi(kaan) onnistunut yhteinen loma joten me molemmat ollaan käyty kevään aikana ystävien kanssa minilomalla.
      Kun raksa on ohi, tarkoitus on lähteä yhdessä käymään, vaikkapa Tallinassa tai Helsingissä?

      Poista
  3. Ihanan näköistä, Italia on niin <3 Tsemppiä viimeiseen kuukauteen, mahdatteko raaskia mihinkään ihan heti lähteä kun pääsette viimein taloa asuttamaan. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...