lauantai 18. huhtikuuta 2015

Keittiökalusteet tarkastelussa.



Tässäpä sitten Limosa keittiöiden kuvat tarkastusta varten. Musta tammiviilu ovi on Josadoorin ovi, rungot ovat mustat, samoin päätylevyt. Pitkään harkitsin että rungot olisivat esim. tammen sävyisiä jolloin kaapista hakiessa ei olisi niin "tummaa", mutta päädyin silti viime hetkellä tuohon mustaan runkoon kun se on mielestäni tyylikkäämpi. Huomaan tekeväni päätöksiä liian paljon sen mukaan mikä on muka toimivaa ja käytännöllistä (esim. lasten kannalta) ja teen kompromissejä sen suhteen mitä oikeasti haluan ja mikä näyttää hyvältä. Kiitoksia vaan Limosan Vesalle että sain mahdollisuuden tehdä näitä viime hetken muutoksia kun kalusteet pantiin tilaukseen.

Päätylevyt ovat samaa mustaa tammiviilua kuin ovet. Mustaa seinää ja saarekketta "keventämään" tulee tammiset pöytätasot. Aiemmin jo kerroin että ihastuin  näihin tammitasoihin jotka on polyuretaanilakattu ja näin ollen niitä ei tarvitse öljytä niinkuin muita tammitasoja.
Tämä oli mielestäni paras mahdollinen ratkaisu - saan oikeaa tammea, eikä tarvitse tehdä kompromissejä laminaattitasojen kanssa (taso on niin oleellinen osa keittiötä että harmittaa jos se ei ole 100% mieluinen) mutta tähän tasoon voi myös asentaa altaan.


Yllä kuva Limosan mustasta tammiviilu ovesta kun se oli meillä näytillä. Vertasin sitä HTH:n Seven oaks oveen ja totesin ne identtisiksi. Alla kuva asuntomessuilta jossa sain tukea ideaani musta-tammi yhdistelmästä keittiössä. Se toimii hyvin.

Tässä kuvattuna saareke jossa vasemmalla päädyssä on keittökirjoille hyllyt. Alla ideakuva jossa päädyssä avohyllyt. Nämä halusin nimenomaan tuonne ikkunapäätyyn että jos ne sillon tällöin ovat epäjärjestyksessä niin eivät näy aina kun kävelee ohi...

Kauniiksi ja toimivaksi suunniteltu moderni keittiö

Uunin halusin sittenkin saarekeeeseen koska likaisen uunilasin katseleminen kaappi-seinällä pilaisi päivän (tosin pyrolyysi uuni on tulossa mutta siltikin). Uunin viereen tulee kaksi laatikostoa johon mahtuu kattiloita, vuokia, kapustoja, mausteita jne.
Ikkunan alla on Stalan musta komposiitti allas, roskiskaappi sekä viimeisimpänä laatikosto johon tulee haarukat ja veitset.

Combo komposiittiallas CEG51-57B

Staalan altaassa on mini kaatoallas esim kahvikupin jämille yms. Tähän sopivaa keittiöhanaa vielä etsitään, keskustelua löytyy Nivito musta keittiöhana blogikirjoituksesta. Jos on hyviä vinkkejä niin niitä otetaan vastaan!


11 Merellä - Profin House - Keittiö


Kattoon asennettava liesituuletin on mallia Siemens LF959RB50. Tämä on kattoon asennettaista malleista edullisin ja silti luotettavalta toimijalta, hintaa noin 1150e. Tuulettimiessa on 4kpl halogeenivaloa, se ohjataan kaukosäätimellä, siinä on kolme tehoa sekä intensiiviteho, automaattinen jälkikäynti joka kestää 10minuuttia. Metallisen suodattimen voi pestä astianpesukoneessa.
Mikäli tätä mallia itselleen havitteleen niin syytä huomioida että sitä ei myydä elektroniikkaliikkeissä vaan kalustekauppialla on siihen yksinoikeus

Keittiö, jossa on tilaa rentoutua, viihtyä ja juhlia

Tässä tammiviilu ovista keittiö joka on ollut yksi minun ideakuvani keittiösuunnittelun aikana.  Lisää mustia keittiöitä voi käydä kurkistaan Mustia keittiöitä Pinterestissä!
Uurretut vetimet olisivat olleet ihanat. Tässä kuitenkin kuuntelin järjen ääntä sillä tiedän mikä haaste on pitää lapsiperheen keittiönovia siistinä. Uurteet olisivat aina täynnä "möhnää" ja niiden jatkuva hinkkaaminen olisi pilannut oven. Meille tulee nyt HJ Curve musta liippa vedin.


Sitten vielä lopuksi yksityiskohdat, en tiedä kiinnostaako kenellekään näin tarkkaan mitä kaappien sisälle tulee mutta laitanpa nämä tänne ainakin itselleni muistiin. Kaappiseinällä on vasemmalta lähtien kuivaruoka-kaappi jossa on alhaalla ulosvedettävät laatikot joten ryynit ja jauhot löytyy helpommin myös kaapin takaosasta. Laatikot ovat valkoiset.
Pakastin ja jääkaappi ovat integroituja. Seuraavaksi tulee astianpesukone korotettuna (olen kokeillut sekä lattiatasossa että korotettuna ja on niin paljon mielyttävämpää tyhjentää konetta kolme kertaa päivän aikana kun se ei ole ihan maassa). Tiskikoneen yläpuolelle tulee astioille säilytystilaa. Ja vieressä on myös astiakaappi, vetolaatikoilla. Viiimeinen runko kätkee sisäänsä nurkkakaapin (tason alla) jonne ei tule mitään mekanismia vaan se on sitten rouvan aarrekaappi jonka kätköihin voi survoa mitä huvittaa. Kun on jo kahdenlaiset ulosvedettävät systeemit kokeillut (ja nykyisessä kodissa on hyllykaapit) niin en ollut valmis maksamaan Le Mans järjestelmistä yhtään ylimääräistä. Kattilat yms joita useammin käytetään tulevat saarekkeen laatikoihin.

Nurkassa on myös meidän "mini" aamiaskaappi. 
Photo/Styling: by Therese Knutsen - My home - Kitchen
Lähde: Pinterest
Aamupalakaappiin mahtuu kahvinkeitin, vedenkeitin ja leivänpaahdin piiloon. Ylöspäin avautuva ovi ei oikein onnistu kun yläpuolella on mikro jota myös samoihin aikoihin käytetään joten aamupalakaapin saa piiloon ovella joka aukeaa oikealle.

Koko kaapiston yläpuolelle tulee vielä pomppuvetimillä olevat n 40 korkeat, 60 levät kaapit sellaisille astoille jota harvemmin käytetään. Eli lisää aarrekaappeja...

Näitä sitten odotellaan. Limosa keittiöltä tuli jo viesti että toukokuun puolessa välissä olisi kamppeet valmiina, milloin toimitetaan? Nopeaa toimintaa siis joten ei jää meidän raksan valmistuminen ainakaan kalusteista kiinni. Rungot tulevat koottuina ja hyllyjen ja laatikostojen paikat ovat valmiiksi asennettu joten kalusteiden asentamisen pitäsi sujua näppärästi. Mutta siinä vaiheessa pitää olla sitten katot ja lattiat tehtynä joten kiirettähän tässä pukkaa :)

Kalusteet toimittaa
http://www.limosa.fi/

5 kommenttia:

  1. Minähän himoitsin sitä Nivitoa myös, mutta meidän musta hana ratkesi lopulta ihan onnellisesti, eli löytyi lopulta se Tapwellin malli jolla on myös oikeasti tyyppihyväksyntä! :-) http://seuraavatalo.blogspot.fi/2015/04/case-musta-hana.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en löytänyt Tapwellin hanaa mustana suomenkielisisltä sivuilta mutta olen nähnyt sen jossain ruotsinkielisessä sisusus lehdessä ja kysyin heiltä. Kyllä sellainen löytyy ja tyyppihyväksyntä on :)
      Minäpä käyn lukemassa vielä tuon sinun kirjoituksen, kiitti vinkistä!

      Poista
  2. Ihana keittiö tulee! Voihan noiden kaappien sisään laittaa led- valot tai jotain jos tuntuu liian pimeältä. ;) Meille tulee tuo LeMans, sen verran monen kulmakaapin kanssa olen meinaan hermoni menettänyt, että siitä en suostunut tinkimään. :D Tuosta aamiaiskaapista olen yltiökade, meille ei sellaista tule kun mies ei sen tarvetta ymmärrä, vaikka monesti olen yrittänyt perustella miksi se olisi niin kätevä. Miehet. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Limosa keittöltä myös ehdottivat että jos alkaa kaappien tummuus ahdistaa niin on olemassa tarralla kiinnitettäviä ladattavia led(?) valoja kaappien sisään. En vielä innostunut mutta ehkä hankin muutaman ja kokeilen onko niistä hyötyä?
      LeMans on hyvä esim kattiloille, mutta nyt kun ne tulee vetolaatikkoon uunin viereen niin päättelin etten tarvitse LeMansia. Kulmakaapit ovat kyllä ärsyttäviä, nyt meillä ei onneksi ole enää kuin yksi.

      Aamiaiskaappi oli täysin meidän arkkitehdin idea... en ollut moiseen hienoiteen edes törmännyt mutta mielenkiinnolla odottelen millainen siitä tulee. Myöhemmin kuin perehdyin asiaan tajusin että sellaisia voi olla vaikka kuinka suureellisia. Tuo meidän on pieni, mutta pidän kyllä siitä jo nyt.

      Yksi asia tehoaa miehiin kun puhuu keittiöstä ja vaatehuoneesta ---- "eikö olis parasta tehdä tästä kodista sellainen että se kelpaa rouvalle niin ei tarvi kohta rakentaa taas uutta?".... ;)

      Poista
    2. Yhdyn tuohon alimpaan riviin koko sydämestäni !!!

      Poista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...