Kävin raksalla mittaamassa vessojen ja kylpyhuoneiden allas-seinien mitat, 127cm, 105cm, 80cm.. siinä sitten vielä pähkäillään että millaiset altaat löytyy...? Lapset ryömivät takapihan umpihangessa ja tarkastin etteivät jänikset olleet enää enempää tehneet tuhoja omenapuille. Takana on vuoden pimeimmät kuukaudet, aina kun kävin raksalla oli pilkkopimeää. Nyt kun kevätaurinko valaisi kaikista ikkunoista sisään pystyi taas tilaa hahmottamaan uudella lailla.
Olohuoneesta tulee juuri niin valoisa kun toivoimmekin. Ikkunat avautuvat joka suuntaan.
Tähän keittiö/ruokailutilan ja olohuoneen väliin muurataan vielä puolikorkea takka. Piippu häämöttääkin kuvan oikeassa laidassa.Takkaluukut avautuvat sekä olohuoneeseen että ruokatilaan. Toisaalta takka tulee peittämään ikkunanäkymää ulos, mutta kukapa voisi rentona maata olohuoneen sohvalla jos olisi suora näkymä sotkuiseen keittiöön?
Kuvista näkyy että kipsilevyt on nyt saatu seiniin kaikkialla. Neopor-harkon päälle kipsilevyt on "liimattu" laastilla. Siinä onkin ollut urakkaa joksikin aikaa. Ehkäpä työläin ja tylsin sisätyövaihe kun selkeää "työjälkeä" on tullut niin hitaasti. Mutta nyt sitten ilme alkaakin muuttumaan hyvää vauhtia kun pakkeli-ja maalausmiehet päästetään vauhtiin.
Talon ja "autotalli/autokatos/viherhuone/peliluola"-rakennuksen väliin jää portaat ala-pihalle.
Takana on siis 8kuukautta täyttä raksaa jos laskee mukaan kesäkuussa aloitetut maatyöt. Itse taloa alettiin rakentamaan heinäkuussa kun mies jäi kesälomalle. Koska talo nousi niin kovaa vauhtia, hommaa oli ilo seurata ja olimme lasten kanssa päivän mittaan useaan otteeseen "tontilla" retkellä (varakotimme on pyöräilymatkan päässä). Väliin tehtiin raksasiivousta porukalla, välillä paistettiin makkaraa ja evästeltiin tai rakenneltiin jämäpalikoista jotain lasten kanssa. Syksyllä käytiin vielä moneen otteeseen lasten kanssa tontilla kun meillä oli siellä istutushommia (kymmenkunta omenapuuta, marjapensaita, "limppari-mustikka-pensaita" ym). Talven mittaan minulla ja lapsilla hiipui rakennuksellakäynti kun sisällä ei ollut järkevää tekemistä, muuta kuin "varoa-sitä-ja-tätä".
Huomaan nyt kuinka paljon kivempaa oli alkuvaihe kun olimme jatkuvasti mukana ja koko perhe yhdessä.
Nyt talven aikana olen melko hyvin hyytynyt tänne kotiin lasten kanssa ja välillä tuntuukin että olen ihan tosissaan "jumissa" kun jokaiselle kauppareissulle tai harrastuskuskaukseen pitää koota koko poppoo mukaan. Jos olen halunnut käydä salilla tai jumpassa mulla on ollut neljävuotiaat kaksospojat mukana lasten leikkitilassa ja he ovat kyllä melko tehokkaasti saaneet kuntosalinpuolenkin täpinään kun ovat välillä karanneet sinne (Ozmax harkitseekin lasten leikkitilaan lapsiporttia niin tiedätte sitten että kenen vuoksi?!).
Meillä oli tavoite että kun saadaan taloon lämmöt päälle lähdetään miehen kanssa kahdestaan reissuun. Kiitos isovanhemmille ja pikkusiskolle&F jotka mahdollistivat meidän reissun tulemalla hoitamaan lapsia. Irtiotto tuli kyllä tarpeeseen, ja marraskuinen Barcelonan viikonloppu tuntuu edelleen ihan taianomaiselta sadulta.
Niin se vaan on. Maisemanvaihdoksen tuoma voimaantuminen erottuu vielä paremminkin kun arki on työntäyteistä. Sillä sitähän se on kun tehdään päivät omaa leipätyötä joka sekin on vastuullista ja vaativaa, iltaisin ja viikonloppuisin (paitsi sunnuntait on perheen lepopäiviä) mies rakentaa myöhään iltaan ja minä pyöritän seitsämänhenkisen perheen arkirutiineja.
Yhteiset lepopäivät ovat ehkä olleet perheen kantava voima. Aina ei olla jaksettu kyläillä, oltu vain omalla porukalla, käyty luistelemassa tai herkuteltu kotona. Taitaa äidillä olla mielikuvituskin nyt vähän kovilla kun perheen hemmottelua varten tarttuu kaupasta joka kerta mukaan tortilla-tarvikkeet. Voi olla että tortilloista assosioituu rakennusaika vielä kymmenen vuodenkin kuluttua...?
Tänään, sunnuntaina olimme kolmen ystäväperheen kera ystäviemme kotona brunssilla. Niin mukavaa, enkä voinut olla ajattelematta että piakkoin meilläkin on sitten tilaa ja avaruutta ja voimme surutta pyytää samaan aikaan kylään niin monta kaveriperhettä lapsineen kun vaan haluamme.Listalla on jo useat kekkerit ja juhlat, tupaantuliaiset, sukujoulut, ja ystäväperheiden Uudenvuoden vietto. Kunhan vaan saadaan talo valmiiksi niitä varten!
"Huomaan nyt kuinka paljon kivempaa oli alkuvaihe kun olimme jatkuvasti mukana ja koko perhe yhdessä."
VastaaPoistaVarmasti täysin totta. Meitä on kaksi aikuista, ja olemme kokoajan raksanneet melko pitkälti yhdessä. Joten yhteistä aikaa on löytynyt aina raksalta, eikä kummankaan ole tarvinnut jäädä kotiin "odottelemaan". Voin rehellisesti sanoa, että nostan hattua kaikille, jotka pyörittävät tätä rumbaa pienten lasten kanssa. Ei ole helppoa tällä meidänkään kokooonpanolla, joten voin vaan kuvitella millaista olisi olla se, joka on "yksinhuoltajana" koko rakennusajan.... ....ja toisaalta millaista on sillä, joka kantaa rakentamisesta "yksin" vastuun kun toinen on perheen kanssa. kotona.
Minullakin oli haaveissa että olisin voinut olla enemmän mukana, ne päivät kun olen päässyt raksaamaan yhdessä miehen kanssa ja lapsilla on ollut hoitaja, ovat olleet ihan parhaita!
VastaaPoistaToisaalta jo yhden vanhemman "puuttuminen" kuormittaa lapsia joten reilua on että äiti sitten on lasten kanssa rauhassa kotona.. nyt kun alkaa valostuun illatkin, voidaan läht työpäivän jälkeen vaikka laskeen mäkeä raksalle...
Kai se on vaikeaa kuvitella sitä oikeaa raksa-arkea ennen kuin se lyö vasten kasvoja… Minullakin on selkeästi vaan joku romantisoitunut kuva siitä, mitä se raksailu sitten on. ja ei auta muiden varoitukset tai edes oikeilla, käynnissä olevilla, raksoilla vierailu. Se on itse vaan sitten huomattava. Kauhun sekaisin ajatuksin odottelen syksyä, jolloin toivottavasti raksa on käynnissä, muutetaan motivaatiokämppään, pienempi lapsi aloittaa ensimmäistä kertaa päiväkodin ja itse aloitan taas työt kahden vuoden tauon jälkeen… Voi olla, että on liian monta kakkupalaa haukattavana…
VastaaPoistaMutta ihanalta näyttää valo :)
Ihan turhaa on pelotella ja varoitella, raksa on työlästä mutta kun sen tiedostaa ja yrittää parhaansa mukaan järjestellä elämänsä "järkevästi" omia voimavaroja kuunnelleen niin hyvin se menee. Uudet kodit, silloin kun ne itse rakennetaan ovat työn takana, mutta jos valitsee rakentaa itse/uuden saa juuri sellaisen kun haluaa. Elämä on valintoja, ja kun väsyttää voi muistella että tämä on meidän oma unelmamme ja sen eteen kannatteekin tehdä töitä!
VastaaPoistaMeilläkin oli syksyllä koulunaloitusta, eskaria ja minulla uudet työkuviot. Onhan tämä työntäyteinen vuosi, jos muuta väittäisi niin se olisi valetta. Etukäteen sovin työt niin että teen 3pv/viikossa, en ilta/viikonlopputöitä sekä että lopetan joka päivä puolituntia aiemmin (työmatkan vuoksi) jotta ehdin huolehtia lapset hoidosta.
Jaksamiseen vaikuttaa myös tieto että joka sunnuntai on lepopäivä ja ollaan yhdessä. Kun ollaan raksalla saavutettu joku tavoite niin ollaan lähdetty koko perheellä syömään ravintolaan/miehen kanssa Barcelonaan/koko perheen laskettelulomalle/mies hiihtolomalle/minä Veronaan naisystävien kanssa... eli on kivoja juttuja mitä odottaa.
Nyt kun on päästy materiaalien valintaan asti niin ilman muuta sekin lisää motivaatiota ja innostusta. Ja koko matkan ajan oman käden jälki ja raksan edistyminen innostaa.
Jos vaan olisi kokoajan raksalla työmiehet oman työpanoksen lisäksi työvaiheet sujuisivat nopeammin ja sekin keventää raksa-aikaa. Meillä on tehty lähes kaikki itse, muiden töiden ohessa ja sitkeäähän se välillä on.
Onnea ja rakennus-iloa! Hyvin se teidänkin raksa menee, mutta tärkeää miettiä milloin vähän huilataan ja voiko arkea etukäteen jotenkin helpottaa?