tiistai 30. kesäkuuta 2015

Ihanaa ja kamalaa .... Muutto takana!


Tunnelmat nyt. Uudessa kodissa. Onnellisena. Muutto on takana, vara-kodin avaimien luovutus tänään. En voisi olla kiitollisempi appi-vanhemmilleni jotka ottivat edellisen kodin loppusiivouksen harteilleen ja uurastivat sen kuntoon.

Täällä odottaa vielä melkoinen laatikoiden purkaminen. Se tapahtukoon ajatuksella ja hitaasti, sillä nyt kun säilytystilaa on, haluan järjestellä asiat paikoilleen kunnolla niin ettei tarvitse muutaman vuoden kuluttua alkaa käymään läpi purkamattomia epämäärisiä laatikoita.Pelkästään lasten (viiden) huonoksi menneitä ja pieneksi jääneitä kenkiä ilmaantui musta jätesäkillinen!

Olen tässä pohtinut että vuoden rakennusaika ei ole mitään verrattuna siihen kamaluuteen mitä muutton on- no, alunperinkään meidän mielestä rakentaminen ei ole yhtään kamalaa. Mutta muutto, huh! Kaikkien onnitteluiden ja ihasteluiden tulvassa itsellä on vaan siintänyt mustat muuttolaatikkovuoret eikä ole tuntunut yhtään ihanalta. Mutta joka päivä niitä saadaan purettua oikeille paikoilleen - ja olen luvannut itselleni ja lapsille että kunhan kaikki on purettu, lähdetään Ikealle ostamaan koulupöytiä (nyt on omat huoneet!!) ja muuta tarviketta.

Nämä sateiset päivät eivät olisi nyt voineet paremmin osua kohdilleen meidän muutton kanssa. Tulisin hulluksi jos ulkona paistaisi aurinko ja olisi rantakelit ja pitäisi touhuta sisällä. Toisaalta harmittelen kaikkien raksaajien puolesta sadekesää. Toivottavasti muilla paikkakunnilla ei olisi yhtä kurjat kelit. Ja kostautuu tuo sade täällä meilläkin! Huokaus! Me ollaan jo kolmatta viikkoa "pussissa" kun ulkona tehdään rappaustöitä eivätkä ne etene jos vettä satelee.
Ikkunoista ei näy ulos. Se vähän harmittaa ja odotan innokkaana että ulkorappaus on saatu tehtyä loppuun.

 Juhlahetki kun saa järjestellä astiat kaappeihin!

Pikkuveljen tyttökaveri auttoi muutossa ja järjesti "kuivamuonakaapin". Ihmettelyä riitti miksi minulla oli mm. 5kpl avattua fariinisokeripussia. Jospa tästä lähtien avatut pussit eivät hautautuisi kaappien uumeniin...?


Mustat tammiviilukeittiöt ovat paikalliselta puuseppäliikkeeltä, Limosalta.


Mausteet järjestyksessä - kyllä on ilo elää ja kokata!


Tämän näköistä on kun muuttaa taloon ennenkuin kaikki on valmista. Uni maistuu hyvin myös olohuoneessa. Tuhannen ja yhden yön makuuhuoneesta uupuu tapetit kun niiden toimitusaika oli yli kaksi viikkoa.  Olohuoneesta puuttuu vielä listat mutta toisaalta niitä ei olisi voinut vielä laittaakkaan kun Skaalan miehet kävivät vaihtamassa tuohon olohuoneen isoon ikkunaan jo kolmannen kerran lasit.

 Olkoon tarina lyhyt - reklamaatioita on tullut skaalan tuotteista, ne on hoidettu asiallisesti ja korjattu mikä ei ole mennyt putkeen. Mutta voitte kuvitella että hiukan jo verenpaine nousi kun samana päivänä kun oli muutto ja siivoukset oli parhaillaan käynnissä alettiin vielä vaihtaan ikkunaa ja korjattiin ja maalattiinkoko talon ikkunan karmit. Ukkelit hoitovat kuitenkin homma hyvin ja mitään turhaa sotkua ei tullut. Kaiken lisäksi he hoksasivat tarjota tuon ison "väärän" ei-huurtenesto ikkunan meille tulevia kasvihuonerakenteluja varten (toki säästivät itse sen siirtokustannuksissa).


PS.  Lopuksi vielä vinkki muille raksasiivousta tekeville. Levitin uusille lattioille tuon kivi ja laatta-suojan. Erityisesti saumoille sitä kannattee levittää. Pitäisi olla likaa hylkivä. Aika näyttää onko siitä taikaa. Mutta nyt se tuli kuitenkin helposti levitettyä kun ei ollut yhtään huonekalua vielä.
Samaa ainetta voidaan käyttää myös vanhoille lattioille siten että ne ensin pestään voima-pesulla ja huuhdellaan ja kuivataan ja sitten levitetään tämä sama aine. Lattioiden lisäksi laitettiin myös kylpytilojen suihkuseiniin.


12 kommenttia:

  1. Paljon onnea! Meillä ei laatikkopinot hupene mihinkään, kun meillä ei ole niitä komeroita. Ne on kai vielä kaupassa... :-P No, mutta ehkä joku kaunis päivä täälläkin näyttää siltä millaiseksi tämän mielessäni visioin? Meilläkin muuten vaihdettiin muuttotarkastuspäivänä vielä yksi ikkuna :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde, kuin myös onnea teidän uuteen kotiin. Ihania kuvia ja niin raikkaita värejä siellä! Meillä upposi melko paljon tavaraa tuonne arkieteisen lattiasta kattooon säilytys-seinään.... mutta ahdistus tuli siitä kun normi tavaran lisäksi roudattiin meidän varastokamat myös tänne taloon - kun ei ole vielä autotalli yms valmiita. No, sitten on raaka käsi käynyt läpi tavaraa ja olen vienyt konttiin muutaman mustan säkin, roskiin toiset mokomat. Totuus on kuitenkin se että kun on monta lasta niin ei ole mitään järkeä viedä sellaista tavaraa (kumppareita yms) pois joka jonkun vuoden päästä mahtuu omille lapsille.... joten sitä säilytettävää vaan on!

      Poista
  2. Suuret onnittelut Karolina! Teidän koti on kyllä upea ja kerran bongattiin se ulkoapäin kun oltiin ajelulla siellä päin ;) Oliko muuten noissa Limosan laatikoissa vakiona tuo lasireuna? Tuo nimittäin upeasti luxusta komeroon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun "löysitte" meidät, tuuhan joku kerta pimpotaan ovikelloa ja käymään kylässä niin saat nähdä nuo Limosan keittiöt ihan livenä. Minusta Limosan systeemeissä on vakiona sisälaatikoissa tuollainen "lasireuna". Kyseessä ei ole lasi, vaan vahva muovi. Turvallisempi niin. Kauniit ja toimivat ovat nuo laatikot. Normaalistu tulevat harmaina mutta meille tilattiin valkoiset ja olen tyytyväinen.

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin! Kuten varmaan kaikki muutkin, odotan jo innolla kuvia uudesta asutusta kodistanne - mutta älä sinä siitä huoli, me lukijat jaksetaan ootella parikin vuotta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mrs Oja, pikkuhiljaa kirjoitellaan valmiista valinnoista ja viimeisten raksa-muuttoviikkojen aikana jäi monta asiaa kirjoittamattakin, täältä ne tulee...

      Poista
  4. Onnea kovasti uuteen kotiin. Täälläkin vihataan muuttamista sen verran paljon, että rakentaminen oli helppoa kauraa muuttamiseen verrattuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Eli tuttu tunne! En tiedä miten sen muuton voisi tehdä yhtään tuon helpommaksi. ..? Kun muutettiin varakotiin niin osa tavarasta meni mummolaan "varatastoon" ja purettiin vaan välttämättömät. Se muutto oli valmis 1-2 päivässä. Mutta nyt olen käynyt läpi tuota ylimääräistä tavaraa ja rojua ja se on niin ärsyttävää. Onneksi on jo paremmalla mallilla. On niin huippu olo kun on säilytystilaa mihin järjestellä tavarat oikein.

      Poista
  5. Voi että, ihanaa! On se kyllä varmaan mahtava fiilis, kaikista muuttolaatikoista huolimatta, päästä asumaan kauan odotettuun uuteen kotiin. :)

    Onnea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... nyt on aikaa viettää hitaita aamuja ja nauttia. Hengähtää, kokea onnenhetkiä! suurin osa laatikoista on purettu. Muutama viheliäinen enää odottaa purkua... mutta aurinko paistaa joten taidan lähteä pihalle istustuspuuhiin! :)

      Poista
  6. Onnea ja tsemppiä tavaroiden ja paikkojen laitteluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa, sadepäivinä malttaa olla sisällä ja touhuta mutta nyt alkoi aurinko niin ihanasti paistamaan että taidan unohtaa tämä sisäkaaoksen ja lähteä ulos istusttamaan uusia pioneita... kaaoksen sietokykyä siis vaaditaan. Mutta kuka sanoo että heti pitää olla paikat tiptop?!! :)

      Poista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...