tiistai 23. kesäkuuta 2015

Muuttotarkastus tehty ja lupa on - siis muuttopuuhiin!



Kun samana päivänä saadaan sähköt, vedet ja muuttolupa niin voi puhua että on sähäkkää toimintaa ja juhlan paikka!

Muuttotarkastusta varten piti vielä käydä kirjakaupassa hakemassa talon huolto ja päiväkirja. Tuttavilta saatiin portaisiin lapsiportti. Ja appiukko teki tunnissa melkoisen taidonnäytteen - etuoville joista puuttuu portaat ja terassi, kaiteista nyt puhumattakaan - ilmestyivät "portaat".


Näiden lisäksi tarkistettiin seuraavaat:
Sähkötarkastuspöytäkirja.
Painetestipöytäkirja käyttövedelle.
Rakennuslupakuvat (niitä vielä haettiin täältä varakodista puolituntia ennen).
Talon seinässä numero.
Turvalliset portaat.
Ilmoitus verottajalle kaikkien työmiesten palkoista.

Kuten kuvasta näkyy meillä jatkuu vielä rakentaminen ulkopuolella. Puuvuoraukset, sisääntulot pihasta nyt puhumattakaan. Lisäksi sisällä laitetaan lähipäivinä listat paikoilleen ja saunan lauteet tehdään jossain vaihessa. Paljon pientä ja suurta puuhaa.


Juhlan paikka kuitenkin vaikka hommaa on vielä edessä paljon!
Rakentamisen jatkaminen ei ollenkaan hirvitä. Siirrytään uuteen vaiheeseen jossa rakentamista tehdään kotoa käsin. Siitä olen niin onnellinen vaikka tästäkin voi olla kahta mieltä. Mies olisi halunut tehdä kaiken tiptop valmiiksi ennen muuttopäivää. Minusta on vaan helpompaa että voin olla apuna ja samalla hoitaa lapsia ja laittaa ajoissa omaan sänkyyn nukkumaan. Tällä kertaa minä olin jämäkämpi ja edettiin muuton suhteen minun tahtiin. Blogissa varmaan vielä kuulette miten se tulee onnistumaan  - ja oliko hyvä ratkaisu?

Muutto sen sijaan nyt vähän hirvittää. Miksi ihmisellä on niin paljon tavaraa? Ja kun vuosi sitten muutimme tänne pieneen varakotiin, hävitin jo kaiken "turhan roinan". Nyt olen pakkaillut ja pakkaillut ja aina vaan löytyy uusia "kätköjä". Puuh!


Raksasiivous aloitettu... huomenna vien lapset ystävälle hoitoon ja pääsen koko päiväksi siivoamaan. Muutama ystävä myös lupautunut kaveriksi joten eiköhän se saada sahanpurupölyt pois.


Aivan huikeaa kun oli talossa valot! Pakko oli fiilistellä ja ottaa muutama kuvakin. Suihkut meille tuli Tapwellilta, kirjoitan niistä sitten oman postauksen kun ollaan päästy muuttamaan!


14 kommenttia:

  1. Paljon onnea! Meillä muutto kesti viikon, koska tavaran määrä. Mekun ei muutettu välissä mihinkään tilapäiseen, niin tavaraa oli päässyt kertymään "hieman" :-D Ehdittiin asua edellisessä melkein viisi vuotta, niin tietäähän sen että sitä sitten kertyy. Ja muutenkin kun on paljon väkeä niin onhan sitä sitten. Tsemppiä muuttoon!

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen itse rakennettuun kotiin, on varmasti mahtava fiilis! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea! Huikea fiilis varmasti ja juhlan paikka! :)

    VastaaPoista
  4. Isosti onnea muutosta! Ihanalta näyttää, innolla odotan suihkupäivitystä, on tosi hyvännäköiset nääs. :)

    VastaaPoista
  5. ONNEA! Oikein sylintäydeltä. Ei vitsit, miten mahtavaa!! Parempaa tunnetta ei varmaan olekaan, kuin omaan kotiin muuttaminen. :) Tsemppiä pakkaamisiin ja purkamisiin. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
  6. Jee! Onnittelut hienosta virstanpylväästä! :) Itse olen hieman skeptinen keskeneräiseen muuttamisesta... edelliskerralla meillä tippui hanskat tyystin käsistä, kun tavarat oli sisällä. Toisaalta meillä ei ole lapsia, joten teillä tämä ratkaisu on vähintäänkin erittäin perusteltua! :)

    VastaaPoista
  7. Ei muuta, kun onnea uuteen tupaan ja tsemppiä muutto hommiin!

    VastaaPoista
  8. Onnea uuteen kotiinne. Lisäsin meidän alkuvaiheen raksailublogin suomen raksablogeihin. Hieno keksintö tämä. Onnea vielä.

    VastaaPoista
  9. Onnea uuteen kotiin ja tsemppiä "raksa-asumiseen"!

    VastaaPoista
  10. Onnea kovasti uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  11. Onnea uuteen ihanaan kotiin ja voimatsempit muuttoruljanssiin :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos teille kaikille yhteisesti tsempeistä ja onnitteluista. Täällä ollaan. Onnellisia. Netti toimii pätkien mutta koitetaanpa silti saada jotain postaustakin kehiin. Muuttolaatikoiden purkamista tiedossa - onneksi olen lasten kanssa kesälomalla, tässä ne sadepäivät hyvin kuluu :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...