tiistai 6. lokakuuta 2015

Materiaalien valintojen jälkeen sisustusvalintoihin... Oletteko budjetoineet kalusteita ja valaisimia talobudjettiin?


Kun on vuoden ajan nonstoppina tehnyt talomateriaalien valintoja tuntuu ihanalta kun parketit on lattialla, tapetit seinillä, laatat paikoillaan - kaikki valinnat on tehty ja pähkäily on loppu!!!
Uuden kodin rakentamisen ihanuus on siinä että saa kaiken valita alusta saakka itse. Mutta jossain vaiheessa valinnat tulee uniin, pyörii jatkuvasti mielessä ja jos ei ole ollut ongelmaa löytää mieluista niin ongelma tulee viimeistään siinä että se on paljon kalliimpi kuin mitä oli budjetoitu.

Nyt kun koti on "valmis"... nooh muutama pikkuseikka kuten sauna ja makuuhuoneen katto puuttuu. .. voi hengähtää. Kunnes huomaa että illat pimenee ja valaisimia ei ole uudessa kodissa ollenkaan tarpeeksi. Mattojakin on liian vähän. Olisi kiva jos saisi hankituksi uuden sohvan ja kirjahyllykin jäi edellisen kodin uudelle omistajalle.

Eli jälleen saa herkutella sisustuslehdillä ja ympyröidä kivoja vaihtoehtoja. Tosin nyt hankinnoilla ei (valitettavasti ) ole mitään aikataulua joten voi olla että ne saadaan kuukausien (valaisimet!!) tai vuosien päästä. Itse voisin taipua siihen suuntaan että osa kalustehankinnoista tehtäisiin talo-lainalla, mutta meillä nyt jyrää sellainen mielipide ettei sohvia lainalla osteta joten unelmoin ja  haaveilen hitaasti....

Miten muut rakentajat ratkaisseet muuttoon liittyvien valaisin ja kalustehankintojen kustannukset? Oletteko budjetoineet ne mukaan talo-projektiin. Olisi kiva kuulla mielipiteitä ja perusteluja puolesta ja vastaan....


PS. Lopullisten valaisimien puutteessa löysin Hemtextissä Rydens sarjan jalkalampun (valaisimet-25% alessa lokakuun puoleen väliin). Siellä olisi ollut myös kultaisia mutta valitsin mustan sillä tämä sopii jatkossa meidän olohuoneeseen.




10 kommenttia:

  1. Hei, ei meillä ainakaan ollut "varaa" budjetoida uuden talon kalusteita mukaan :) Jotenkin en olisi varmaan sellaista kustannusarviota kehdannut pankissa näyttääkään :D
    Ja jotenkin uskon, että se osa budjetista olisi jo ensimmäisenä raksa-aikana syöty muihin tarpeisiin! Harkitsimme, mutta vain hetken, että lähdemmekö talon valmistuttua lomalle vai säästämmekö rahat huonekaluihin. Valinta oli helppo, ei tästä toivu ilman etelänlomaa!! -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelänloma kuulostaa ehdottomasti oikealta valinnalta :)

      Poista
  2. joo ja ei. Osa oli, esim. Sellaiset valaisimet jotka voidaan ajatella olevan sähkötekniikkaa. Muuta on sitten hankittu joka jumalan kuukausi ihan normi kassavirrasta, mikä kyllä jossain vaiheessa alkaa tuntua työltä. Että ostaisinko vaatteita itselleni vai kenties sittenkin terassituolin, puun pihalle, keittiön valaisimen, takkahuoneen maton vai ihanko ulkoseinämaalia. Huoh. Nyt kun olemme asuneet 2,5 vuotta, niin itsekkyys alkaa nostaa rumaa päätään ja sitä miettii että olisipa kiva hankkia itselle uusi fillari, kun tämän fillarin aikana taloudessa on ollut 7 eri autoakin, ja vähän lonksuu mennessään. Mutta ehkä sittenkin eteiseen lamppu tänä syksynä ja esikoisen huonetta täytyisi sisustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kiinteät valaiset menee "talobudjettiin", lisäksi haaveissa on ihan oikeitakin valaisimia. Mm. edellisessä kodissa säästin design lamppuun mutta odotellessa jouduin hankkimaan ikealta ruokailutilan lampun ja kuten arvata saattaa se roikkuu meillä edelleen. Itse olisin ollut valmis budjetoimaan muutamat arvokkaimmat hankinnat talobudjetista mutta meillä mennään nyt varmaan useampi vuosi samaan tyylin, joka kuukausi mietitään minkä investoinnin aika on nyt...?

      Poista
  3. Komppaan Sannaa - joo ja ei. Ja mikä nyt lasketaan sisustukseen ja mikä ei :) Isoja kalusteita kun sohvia, sänkyjä, kiintokalusteita, ruokapyötä jne on budjetoitu, sillä sänkyä ja yhtä sohvaa lukuunottamatta kaikki jäi edelliseen asuntoon. Tämä oli tietoinen valinta, ettei tarvitse nuhjuisia vanhoja kalusteita tuoda uuteen kotiin. Varsinaiset sisustuselementit, eli ne. ns. ruukut ja risut, eivät ole talobudjetissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä "viisaasti" möin tori.fi aiemman sohvan ja muut olohuoneen kalusteet niin ettei niitä tarvinut "muuttaa"... Toisaalta en ehkä tajunnut että miten paljon tulee investoitavaa juurikin näiden kaikkien lamppujen ja mattojen ym suhteen muuton jälkeen.
      Itse kannattaisin että jonkin verran talobudjetissa huomioitaisiin myös näitä kalleimpia hankintoja - siitäkin huolimatta että jonkin lampun hinta tulee 20-30v jälkeen kun se/laina on viimeinkin maksettu- olemaan moninkertainen...

      Ihanaa jos saa uudessa kodissa aloittaa uusin kalustein. Jos hankinnat tehdään muutaman vuoden säteellä se tarkoittaa jatkuvaa keskeneräisyyden tunnetta kun jossain nurkassa uupuu lamppu, työpytä jne. Ja myös sitä että mitään luksuslomia ei päästä viettämään siihen saakka että kodista löytyy tarvittavat varusteet....

      Todella kiva kuulla teidän ajatuksia. Minä ehkä tästä lähden vielä neuvottelupöytään budjetista vastaavan kanssa :)

      Poista
  4. Osittain kyllä, esim. sohva varmaan ostetaan talobudjetista. Muut pienemmät taas on ostettu omista rahoista, tosin voi olla, että joutuu odottelemaan hetken ennen kuin saa hankittua sen haaveileman olohuoneen pöydän, maton jne. Ja kyllä meilläkin on tällä hetkellä juuri tuo keskeneräisyyden tunne (puuttuu verhotkin) ja haluaisin kyllä saada kodin valmiiksi, sillä valmishan se ei ole sillä, että pinnat on valmiit :)
    Neuvottelupöytään vaan mars ;)

    VastaaPoista
  5. Jos tästä remonttirumbasta joskus vaihdetaan ihan uuden rakentamiseen, niin kalusteet ihan todellakin budjetoidaan tai säästetään etukäteen tai vaikka sitten voitetaan lotossa. Voi että olisi jo tässäkin kodissa (ja edellisessä...) kiva laittaa uutta kalustetta uutuuttaan hohtaviin tiloihin ja nauttia siitä, että kaikki olisi viimeisen päälle. Mutta ei, kannettiin keittiöön tuo sama opiskeluaikojen nuhjaantunut ruokapöytä, joka on uhattu heittää mäkeen jokaisessa muutossa viimeiset kuusi vuotta...

    VastaaPoista
  6. Me budjetoitiin kalusteisiin summa X... joka sitten samantein hupeni jo maatöihin jotka kustansivat heittämällä yli sen arviosumman jonka maaurakoitsija oli meille antanut. Valaisimia hankin matkan varrella, koska mielessä oli selvänä mitä haluan ja tartuin kulloinkin voimassa oleviin supertarjouksiin :) Nyt kun loppumetreillä lasketaan eurojen rinnalla jo centtejäkin, tulee usein todettua että jos ei niitä valaisimia olisi hankittu niin nyt voitaisiin sitä, tätä ja tuota... ;D

    VastaaPoista
  7. Meillä myös sama. Aluksi budjetoitiin isoimmat ja kalleimmat hankinnat, nyt rakentamista takana puoli vuotta ja rahat ovat kiinni talossa, ylläri..Ostelen nyt normi kuukausi kassavirrasta lamppuja ja muuta sisustustavaraa mitä haluan uuteen kotiin ja hyödynnän alennusmyyntiä. Melkeinpä kaikki desing esineet olen löytänyt tori.fi:stä tai alennusmyynneistä nyt kun on aikaa niitä etsiä, eikä pakosti tarvi ostaa asap..

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...