maanantai 21. joulukuuta 2015

Ulkovalaistuksen määrä?



Olisi kiva kuulla muiden rakentajien pohdinnat siitä mikä on oikea ulkovalaistuksen määrä? Kuinka paljon valaisimia ja kuinka tehokkaita?

Pitkälti kyse on varmaankin makuasioista, lämmintä valoa vai puhdasta tai kylmää valoa? Valaistaanko vain kulkureitit vai onko valaistusta myös muualla puutarhassa ja talon seinät kauttaaltaan. Meidän perheessä on käyty keskustelua siitä kuinka suureksi saa sähkölasku kasvaa siitä ilosta että piha on kauttaaltaan valaistu eikä siellä ehkä edes olla talven pimeimpään aikaan kovin paljon.

Led-valaisimia hankkimalla ei sähkönkulutusta tarvitse (?) miettiä yhtä paljon - toisaalta niiden valinnassa saa olla tarkkana ettei tule liian kirkasta tai sinistä valoa. Heittäkääpä kommenttiboxiin led-tuotteita/merkkejä joista on ollut hyviä kokemuksia?


Meillä on johdot (ja pollari-valaisimet varastossa) odottamassa asennusta etupihan kulkureiteille. Lisäksi samoja Modena valaisimia tulee talon ja autotallin väliseen portaikkoon.

Ylläoleva kuva: taloon.com 
Näissä Modena pollarivalaisimissa korkeus on 70cm joka on aikalailla minimi kun ottaa huomioon talvella lumimäärän. Ne pitääkin asentaa melkolailla kiinni kulkureitille eikä istutusten  sekaan jolloin ne jää lumen peittoon. Sen lisäksi että valaisimet ovat yksinkertaisia ja kauniita - niiden hinta on kohtuullinen 41,90e.


Seiniin meillä on asennettu Modena seinävalaisimet. Jotta sisäkuistille saatiin enemmän valotehoa valittiin sellaiset valaisimet jotka valaisevat sekä ylös että alas. Muualle talon seiniin tulee samat mustata Modenat mutta pelkästään alhalle päin suuntautuvalla valolla.


Lämpimän valaistuksen lisäksi mun omat lempparit ovat lyhdyt ja kynttilät. Kaksi tai neljä päivää palavilla öljykynttilöillä saa pienellä vaivalla kaunista tuikkivaa valoa koko viikonlopuksi. Mustia talo-lyhtyjä on myynnissä Kärkkäisellä (8,90e), muut lyhdyt ovat Kodin1.

Lisää valaistus-ideoita löytyy Taloon.com valaisinhaaste sivulta, useat rakennusblogit ovat mukana siellä - äänestämällä jotain blogia osallistut 300e valaisinlahjakortin arvontaan kyseiseen netti rautakauppaan. Tämän blogin valaisinvinkki-kirjoituksen löytää selaamalla edelliseen blogipostaukseen. Kaikki valaistukseen liityvät jutut löytää tagillä: valaistussuunnitelma tai täältä!

Siispä äänestämään :
http://www.sisustusniksit.fi/
 Valaistua, valoisaa joulunodotusta! ;)

13 kommenttia:

  1. Ulkovalaistuksen värisävyn ja määrän lisäksi minusta voisi myös kysyä, että mihin sen valon kohdistaa? Ja onhan valaistus kiva myös kesäillan hämärissä, ei pelkästään talvella. Jos valo osuu rosopintaiseen kivipengerrykseen, tai kesällä kasvillisuuteen, esim. joku iso puu tai pensas tai tuija, niin minusta lopputulos on aikas hyvä.

    Entä jääkö pihalle pimeitä kohtia? Tai pitäisikö jättää? No jos on oikein iso tontti, niin kai sinne aina jää, mutta meidän 595m2 tontilla ei ole kyllä pimeää missään. Ihan jo pelkstään ohi menevän tien katulamput loistavat aika kivasti.

    Meillä on 3000K värisävyssä ja valot kiertää talon räystäillä (josta se riittää lähes koko tontille), lisäksi kesän viihteeksi olen toteuttanut Airamin Easy-Connectilla erilaista epäsuoraa valaistusta, esim. näin (näissä kuvissa talo ja piha olivat kyllä vielä aika paljon kesken):

    http://talopakettitalorautio.blogspot.fi/2015/08/ulkovalot-iltahamarissa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myls huomasin että katulamppu tuossa meidän etupihalla valaisee niin tehokkaasti ettei todellista valaisun tarvetta ole pienelle etupihalle, kuisti ja kulkureitit on tietysti mukavuuden ja turvallisuuden vuoksi valaistava. Meille ei ole tällä hetkellä tulossa mitään valaistuksia tuonne takapihalle joka on metsää vasten ja melko pimeä. Kunhan puutarha kasvaa ja toiminnot asettuvat paikoilleen minulla on toiveissa asentaa sinne puutarhavaloja esim. kiviin ja puihin kohdentaen. Järkeväähän olisi ollut kaivaa sähköpiuhat sinnepäin valmiiksi mutta me ei oikeen päästy yhteisymmärrykseen tästä valaistuksen määrästä myös puutarhassa.

      Meillä siis on takapiha ihan pimeänä talvella ja se ei oikeastaan houkuttele lapsiakaan leikkimään... mitä nyt taskulamppuleikkejä metsässä. Nyt joulunaikaan mulla on tarkoitus viedä metsänreunaan ja takapihalle lyhtyjä tuikkimaan :)

      Niin ja pohjoisessa ei ole oikeen tarvetta kesä/syys tunnelma-valoille, meillä kun on ympäri vuorokauden valoisaa. Ja sitten kun pimenee on jo melkolailla myös kylmää.

      Poista
    2. Ja vautsi! Kävin katsomassa linkistä ja teillä on todella panostettu valaistukseen. Siis vaihtaako led väriä?
      Pidin noista valopalloista joita teillä on istustusaltaissa.

      Poista
  2. Itse luin jostain valaistus sivustolta että kannattaa suunnitella valoja hieman myös niin että ikkunasta näkee sen valon. Itse laitoimme etupihalle 3 pollarivalaisinta ja takapihalle 2 pollarivalaisinta. Ylös/Alas seinävalaisimia meillä on etupihalla 4kpl ja takapihalla 3kpl. Pollari valaisimia laitoimme niin että niiden taaksen jää kivi tai vastaava vain jos mahdollista. Pollari valaisin valintamme oli Airam Puistola. Ulkona oleviin pollarivalaisimiin valitsin 9W, E27-kanta, valovirta 806lm, 2700K, LED-valot. Polttoikä pitäisi näillä olla n.25000h. Jos noita polttaisi joka päivä 12h niin pitäisi kestää keskimäärin 5.7 vuotta. Sähköä vie kyllä melko vähän mitä reaaliaikaisesta mittarista olen seurannut. Jos enempi olisi laittanut niin olisi mielestäni tullut hieman liian kirkasta. Lisää aiheesta: http://villavarri.blogspot.fi Voisin päivittää sivut tässä vielä niin näette talon myös pimeällä valot päällä jos taskupokkarini osaa vain pimeällä hyvän kuvan ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua jäi hiukan kaiveleman se ettei hankittu led-valoja... nimittäin sähkövaloja ei ole järkeä pitää päällä koko pimeää puolta vuotta. Mutta vaikkei itse olisi pihalla tai odottaisi kavereita kylään olisi kiva jos piha olisi valaistu ihan vaan ohikulkijoita varten.
      Ehkäpä valaisimet joudutaan jossain vaiheessa vaihtamaan... sähköhän ei ole nykyisen tiedon mukaan ainakaan halpumassa :(

      Kiitos linkistä, tuun katsomaan millaisia ratkaisuja teillä on.
      En oikeen hoksaa, miksi pollarivalaisimen taakse kivi tms? lumen vuoksi vai siksi että valaisin valaiseen jotain "jännittävää"....?

      Poista
  3. Puista ja kivistä siellä takana saa melko näyttäviä kokonaisuuksia (meillä sattui tontilla olemaan isoja siirtolohkareita valmiina). Myös tuollaiset Mikan mainitsemat puihin kohdistetut valot toimivat kivasti. LED polttimoita saa kaikeiti lähes mihinkä tahansa kantaan nykyään. E27 kanta on tuo normaali hehkulampuissakin käytetty kanta. Meillä on lisäksi hämäräkytkimen takana osittain nuo pihavalot, eli kun valoa tarvitaan niin nuo syttyy automaattisesti osaan pihaan ja sammuu myös automaattisesti.

    VastaaPoista
  4. Hei Karolina,
    Tuossa antamassani iltahämärä-linkissä on alareunassa youtube-video-klippi, josta näkyy led-nauhan värin vaihtuminen - sen verran mitä se nyt kameran linssiin tarttui, oikeasti livenä se näyttää hienommalta ihan omin silmin.

    Vielä palaisin tuohon itse käyttämääni Airamin Easy-Connect valosarjaan, siis jos teilläkin on vielä "epäselvää" tai epävarmaa mitä esim. takapihalle tulee, niin noita piuhoja voi vetää 10cm syvyyteen (normaali sähkön maakaapeli pitäisi kaivaa 70cm syvälle), ja Easy-Connectilla voi lähteä ensin ns. varovaisesti liikenteeseen, ja jatkaa sitten vaikka seuraavana vuonna ihan miten itse vaan haluaa. Sähkömiestä tuo Easy-Connect ei tarvitse, vaan se on tehty ns. "jokamiehelle" tai naiselle helposti itse asennettavaksi. Suurin säästö tuleekin just siitä, että sähkömiestä ei tarvitse palkata, http://www.airam.fi/kuluttajille/easy-connect/

    Vaikein asia Easy Connectissa oli (ainakin itselleni) ostopaikan löytäminen. Vantaalla en ole näitä löytänyt muualta kuin Bauhausista. Tämä on aika eriskummallinen juttu, sillä yleensä markkinatalous toimiin niin, että jos tuote on hyvä, niin yleensä on kysyntää, ja sen jälkeen pitäisi olla myös tarjontaa...

    VastaaPoista
  5. Meille ulkovaloja tulee seinille ja katosten alle reilusti. Kun talo rajoittuu metsään niin on kiva että valoa riittää. Kaikki valot sekä sisällä että ulkona ovat ledejä, halogeenejä ei energia-asioiden takia haluta laittaa. Toiveissa olisi valaisimia myös pihalle (pollareita ja kohdevaloja kiviin ja puihin), mutta niitä ei olla vielä loppuun saakka mietitty. Tehdään nyt tuo talo ensiksi :D Decolightiltä löytyy minusta suht kohtuuhintaisia ja tosi kivoja valaisimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitääpä katsoa sieltä.
      Lasten leikkien kannalta on tärkeää että on riittävästi valaiststa. Ja jos piha on metsään päin niin varmasti järkevää laittaa sinne myös valot.

      Poista
  6. Meillä on pihalla juuri noita modenan pollarivalaisimia 6 kpl. Ja ovat lähinnä koristeena, kuin oikeasti valaisimina. 3 kpl on kulkureitillä ulko-ovea kohti (kiinni aivan polussa) ja 3 kpl istutusaltaassa korkeammalla. Nyt täällä lapissa olen kyllä joutunut altaasta lumia putsaamaan, ettei valaisimet aivan uppoa lumen alle. Nyt jos hankkisin valaisimia, jättäisin nämä koristevalot kyllä kauppaan :) Toisaalta jos seinävalaisima on paljon, saattaa nämä riittää. Meillä seinävalaisima on vain ovien vieressä, koska naapurit säikäyttivät meidät omilla seinävaloillaan. Heidän talo on valaistu kuin virastotalo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko niissä huono teho vai ovatko liian matalia? Olisi kiva tietää.
      Valaisemninen on kyllä taidetta - liian vähän tai liian paljon tulee herkästi.

      Poista
  7. Mikä värisävy teillä on ulkovalaisimissa? Näyttää hyvältä! Meille tulee sisälle ledit 3000K, mutta ulkovalaisimissa pelkään liian kylmää/sinistä sävyä.

    -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, noihin Modena valaisimiin saa laitettua minkä "lämpöisen" haluaa.. ostin muistaakseni ulos "warm white" 130 lumenia, 2700Kelviniä. Sellaisen pakkauksen löysin kun kävin etsimässä.

      Poista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...