keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hyvän yhteistyökumppanin tunnistaa kalkkunasta?



Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille rakennusprojektiimme osallistuneille, erityisesti miehen isälle joka on ahkeroinut projektin alusta viimeisiin saunanlauteiden nikkarointiin saakka. Kiitos kaikille niille vaimoille jotka passititte  (päästitte) miehenne meille lyhyelläkin varoitusajalla kun tarvittiin raavaita miehiä kantamaan milloin kipsilevyä, harkkoja, kalustekuormaa ja lopulta juuri heinäkuun ja kesälomien kynnyksellä muuttokuormaa. Kiitos niille taitaville ystäville jotka annoitte erityistietämyksen käyttöönne eri vaiheissa.

Erityiset kiitokset upeasta talosta kuuluu arkkitehdillemme Juha Paanaselle (Arkkijussi) joka kuunteli toiveitamme modernista mutta ajattomasta, klassisesta kodista jossa on paljon luonnonvaloa ja rouvan erityistoiveita suurperheen kodista. Tajusit toiveemme täydellisen hyvin ja loit jotain paljon parempaa kuin mitä olimme osanneet pyytää. Yhteistyö oli mukavaa ja luontevaa, osasit myös ratkaista monet ristiriitaiset (vastakkaiset) toiveet jotka meillä oli miehen kanssa kaikkia tyydyttävällä tavalla. Luulen että siihen tarvittiin enemmän kuin arkkitehti-koulutus ;)

Passiivikitalon porukkaa tahdomme kiittää hyvästä yhteistyöstä, opastuksesta ja että olitte koko projektin ajan AINA tavoitettavissa. Olemme olleet todella tyytyväisiä rakennusmateriaaliin, kuten lupasitte talon rakennus sujui jouhevasti, nopeassa aikataulussa ja se onnistui myös ensikertalaisilta. Valmis talo on pitänyt lupauksensa, tämä on energiatehokas ja lämmin - jopa niin että emme edelleenkään ole saaneet takkaan ensimmäistä tulta kun meillä on aina niin lämmintä. Ensimmäisiä -25 asteen pakkasia siis odotellessa.

Kolmas suuri projekti oli kalusteiden valinta ja kilpailutus. Siinä oli hommaa lähes yhtä paljon kun talopaketin valinnassa. Paikallinen, kilpailukykyinen hinnaltaan ja laadultaan (huomattavan runsas valikoima) löytyi Limosa keittiöiltä (Liminka, Oulun eteläpuolella). Keittiön oli suunnitellut arkkitehti mutta silti jäi vielä monta pientä valintaa ja suunnitelmaa myös keittiön ja kalusteiden tilaukseen. Näissä ratkaisussa saimme ammattimaista palvelua ja olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Kalusteet kylpyhuoneiden ja keittiön osalta ovat loppuun asti mietitty ja jokainen yksityiskohta hiottu. Olisi monta esimerkkiä siitä miten ammattilaisen ohjein saa "pikku-ongelman" ratkaistua. Olkoon tästä yksi esimerkki vieras wc allaskaappi johon tilattiin hiukan leveämpi "perusallas" (meille mittojen mukaan tehty olisi ollut huomattavasti kalliimpi) niin että mies sai Limosalta altaanpalasia joilla harjoitteli rälläkällä sahausta. Näin sitten lopullinen allas lyhennettiin rälläkällä(harjoittelun jälkeen) mutaman senttimetrin ja saimme juuri täydellisen ja oikean kokoisen seinästä-seinään altaan.
Hienon yhteistyökumppanuuden kruunasi joulu-yllätys: saimme Limosalta lähetyksenä ihan hervottoman ison savustetun kalkkunan! Se olisi varmaan jäänyt syömättä ellei suuri (ja nälkäinen) suku (ette kuitenkaan lue näitä mun kirjoituksia) olisi saapunut meille Tapaninpäivänä joulunviettoon. Herkullista kalkkunaa on ylistetty koko suvun voimin. Nams!

Tahdon myös kiittää kaikkia muitakin yhteistyökumppaneita jotka yhteistieto-linkkeineen löytyvät tältä listalta: Yhteistyökumppanit. Lämmin kiitos teille, olemme onnekkaita kun löysimme rehdit ja ahkerat toimittajat/työporukat raksamme eri vaiheisiin. Teitä mielellään suosittelee myös eteenpäin!


Uudessa keittiössä on ilo valmistella juhlia ja leipoa. Niitä meillä onkin riittänyt!
Joulua vietimme suvun kera ja samaan aikaan saimme jopa kaksikymmentäkaksi ruokavierasta mahtumaan pöydän ääreen (lasten pöytä ei näy kuvassa). Kun pieniä serkkuja vilisti pyssy-sodassa ja pikkuprinsessoja piti tanssiesityksiä riemunkiljahduksineen ja aikuiset riehaantuivat pelaamaan joululahjakisaa ja soittamaan kitaraa kova-äänisellä duetolla tuli jälleen testattua tuo rimakaton akustiikka. Hienosti toimii! Äänimaailma pysyi väkimäärästä huolimatta inhimillisenä.

Takana on upea vuosi joka on huipentunut moniin muistorikkaisiin hetkiin ja juhliin uudessa kodissa!
Kiitos kaikille ihanille raksa-bloggaajille ja muille lukijoille jotka olette kulkeneet mukana ja tsempanneet, jakaneet hyviä vinkkejä ja muuten vain kommentoineet mitä matkan varrella on sattunut ja tapahtunut. Teille jokaiselle upeaa, ikimuistoista vuotta 2016!
Käyköön unelmat toteen!

maanantai 28. joulukuuta 2015

Pari-ovellinen sauna. Kurkistus valmiiseen saunaan.


No nyt se on siinä! Valmis sauna. Eipäs tarvi jäädä kenenkään arvaileen mitä tämä rouva (ja saunaseura erinlaisin kokoonpainoin) on touhunnut tänä jouluna. Istunut saunassa, yksi, kaksi tai useamman kerran vuorokauden aikana. On se niin mahtava.

Saunan rakentajille tekniset tiedot:
Lauteet: Haapaa. Käsitelty saunasuojalla.
Saunapaneelit: Haapa-paneelia (käsitelty saunasuojalla).
Kiuas: Tulikiven Sumu. Tilattu Taloon.com Sumu-kiuas linkin takaa löytyy tarkemmat tiedot ja näyttää taas olevan hyvässä tarjouksessa. Selvittämättä mulla on vielä missä ne meidän valkoiset kivet ovat, tulivatko ollenkaan....? No pääasia että päästiin jo löylyihin.
Kiukaan hienouksia ovat erillinen ohjauskeskus josta voi säätää kiukaan päällä-olo ajan sekä maksimilämmön. Kun olemme saunoneet lasten kanssa riittävä lämpötila on 81 astetta, jos mies saunottaa noita talkoomiehiä voi halutessaan nostaa lämpötilan. Kiukaan voi myös ohjelmoida päälle tiettyyn kellonaikaan.
Vesipiste: tästä saa (kylmää) vettä saunomista varten. Lauteisiin integroidussa kiulussa on valaistus. Kätevää kun vesi ei lopu! Tämä ei käytönössä maksa mitään muuta kuin "vaivaa" rakentaessa ja siitä on saunojalle iso ilo. Pitää vain hoksata siinä vaiheessa kun vedetään vesipisteitä.
Lasitukset: Oulun Rakennuslasilta.  Saunassa on pariovet ja yläpuolella"lasilippa" jottei löylyt karkaa. Toimii hyvin.
Valaistus: Led-sarja katossa ja kiukaan yllä. Siivousvalo alapuolella (alimman lauteen saa nostettua pois, muut ovat kiinteitä).
Lattia: sbl mikrosementtiä. Ei kaakelisaumoja, jess!

 Pariovet.


Lasitukset: pariovet ja yläpuolella lasi "lippa" joka estää höyryjen karkaamisen kun ovea avataan tiheästi (****lasten kanssa saunominen!!)



Kiukaan ohjauspaneeli oikealla. Eipä tarvi kyykkiä lauteiden alla. Pieni arkinen asia mutta luksusta!



Kiukaasta vielä puuttuu valkoiset kiuaskivet. Kun tulee arki, selvittelen mihin ne ovat jääneet...


Lasit tulivat Oululaiselta Rakennuslasilta. Toiveesta lasit saatiin asennettua jouluviikolla. Siinä oli joululahjaa kylliksi. Kyllä tuntui makealta lomailla ja kuunnella alakerrasta naputusta ja rakentelua kun ammattimiehet olivat hommissa. Kun on tehnyt itse lähes kaiken, jonkin asian antaminen työmiehelle tuntuu luksukselta. Rakennustyötä osaa kyllä tällaisen urakan jälkeen arvostaa.
Toisaalta omaa kotia myös katsoo ihan eri tuntein ja silmin kun kaikki on tehty alusta saakka omin käsin. Edelleenkin monina päivinä, etenkin lomalla kun on aikaa pysähtyä, katselee ympärilleen ja ihmettelee kiitollisena tätä kaunista omaa kotia. On se ollut kaiken ahertamisen arvoista.

Mukavia joululomia niille jotka saavat lomailla, rakennusintoa kaikille teille jotka palaatte välipäivinä rakennusmaalle, toivottavasti joulun lomailun jälkeen intoa taas riittää. Ja onnellista ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2016 kaikille upeille kanssa rakentajille ja sitä suunnitteleville sekä muille ystäville ja lukijoille. Olkoon suunnitelmissanne ja menneillään olevissa projekteissa myötätuulta ja paljon iloa!


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulusaunaan! Sirkkelin saa nyt siirtään varastoon.




Muutimme kesäkuun viimeisellä viikolla"viimeistelyä vaille valmiiseen" kotiin. Osa rakentajaperheistä tekee kaiken loppuun saakka valmiiksi, meille (lue minulle) tärkeämpää oli muuttaa "samankaton alle" ja jättää osa viimestelyistä, kuten sauna, siihen oltiin asumassa. Toki sain tänne blogiinkin kommentteja että mitenköhän käy niille viimeisille listoille ja hommille, tuleekohan koskaan valmiiksi? Samaa saattoivat myös ajatella ystävät ja sukulaiset.



Joulusauna (samoin kuin joillekin jouluksi kotiin) on aika hyvä kannustin loppuja raksahommia varten. Ja valmistuihan se sauna sieltä 6kk muuton jälkeen.




Nyt on saatu sitten siivota alakerran aulassa lojuvat listat ja puunpätkät pois ja sirkkelin kantaa odottamaan kesää ja pihan nikkarointintia (autotallia)....

Sanoisimpa vain, ihan oikeasta kokemuksesta, ettei tämä ollut ollenkaan hassu ratkaisu (meille). Tuli tehtyä viimeisetkin hommat, leppoisalla asenteella samalla kun on saatu sisustaa ja asustaa kotia. Minulla loppui yh-raksa-mamma elo ja kauppaan pääsin ilman että tarvi aina pukea viittä lasta mukaan. Jos joku ruuvi tai lista uupui, kipasin rautakauppaan niin että pikkupoppoo jäi iskän kanssa kotiin raksaileen. Ja kun siisti ja tarkkaa rakentaja niin eipä ollut ongelmaa että olisi ollut kertaakaan sahanpurua pitkin nurkkia.

Ei sillä, kyllä se tuntuu melko makialta kun on koti valmis. V A L M I S.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kuvat kertonee että lattiat ovat kovalla kulutuksella...


Alakerran SBL mikrosementtilattia kestää on on helppo pitää puhtaana. Leluista ja leikeistä on tullut värillisiä "viiruja" lattiaan jotka olen ihmesienellä pyyhkinyt pois. Tämä aula ja arkieteinen lakattiin useammalla lakkakerroksella ja mietin että tuleekohan näistä liukkaat, mutta eipäs siitäkään mitään ongelmaa ole tullut. Lapsiperheille suosittelen useamman (4-5x) lakkakerroksen vetämistä jos kulutus on kova. Makuuhuoneet lakattiin vain pariin kertaan.


Joulukuu on meillä juhlakuukausi (huokaus! Niin ihanaa kun se onkin...). Tässä viisivuotiaat kaksoispojat juhlivat Star wars synttäreitä.

PS. Jos haluat voittaa itsellesi 300e valaisin rahaa klikkaa tänne! Aiemmissa blogteksteissä on valaisin asiaa ja myös tämä blogi on mukana äänestyksessä. Äänestysaikaa (ja mahdollisuus osallistua arvontaan) on 12.1.2016 saakka. Halutessasi voit käydä äänestämässä useamman kerran mutta eri päivinä.


maanantai 21. joulukuuta 2015

Ulkovalaistuksen määrä?



Olisi kiva kuulla muiden rakentajien pohdinnat siitä mikä on oikea ulkovalaistuksen määrä? Kuinka paljon valaisimia ja kuinka tehokkaita?

Pitkälti kyse on varmaankin makuasioista, lämmintä valoa vai puhdasta tai kylmää valoa? Valaistaanko vain kulkureitit vai onko valaistusta myös muualla puutarhassa ja talon seinät kauttaaltaan. Meidän perheessä on käyty keskustelua siitä kuinka suureksi saa sähkölasku kasvaa siitä ilosta että piha on kauttaaltaan valaistu eikä siellä ehkä edes olla talven pimeimpään aikaan kovin paljon.

Led-valaisimia hankkimalla ei sähkönkulutusta tarvitse (?) miettiä yhtä paljon - toisaalta niiden valinnassa saa olla tarkkana ettei tule liian kirkasta tai sinistä valoa. Heittäkääpä kommenttiboxiin led-tuotteita/merkkejä joista on ollut hyviä kokemuksia?


Meillä on johdot (ja pollari-valaisimet varastossa) odottamassa asennusta etupihan kulkureiteille. Lisäksi samoja Modena valaisimia tulee talon ja autotallin väliseen portaikkoon.

Ylläoleva kuva: taloon.com 
Näissä Modena pollarivalaisimissa korkeus on 70cm joka on aikalailla minimi kun ottaa huomioon talvella lumimäärän. Ne pitääkin asentaa melkolailla kiinni kulkureitille eikä istutusten  sekaan jolloin ne jää lumen peittoon. Sen lisäksi että valaisimet ovat yksinkertaisia ja kauniita - niiden hinta on kohtuullinen 41,90e.


Seiniin meillä on asennettu Modena seinävalaisimet. Jotta sisäkuistille saatiin enemmän valotehoa valittiin sellaiset valaisimet jotka valaisevat sekä ylös että alas. Muualle talon seiniin tulee samat mustata Modenat mutta pelkästään alhalle päin suuntautuvalla valolla.


Lämpimän valaistuksen lisäksi mun omat lempparit ovat lyhdyt ja kynttilät. Kaksi tai neljä päivää palavilla öljykynttilöillä saa pienellä vaivalla kaunista tuikkivaa valoa koko viikonlopuksi. Mustia talo-lyhtyjä on myynnissä Kärkkäisellä (8,90e), muut lyhdyt ovat Kodin1.

Lisää valaistus-ideoita löytyy Taloon.com valaisinhaaste sivulta, useat rakennusblogit ovat mukana siellä - äänestämällä jotain blogia osallistut 300e valaisinlahjakortin arvontaan kyseiseen netti rautakauppaan. Tämän blogin valaisinvinkki-kirjoituksen löytää selaamalla edelliseen blogipostaukseen. Kaikki valaistukseen liityvät jutut löytää tagillä: valaistussuunnitelma tai täältä!

Siispä äänestämään :
http://www.sisustusniksit.fi/
 Valaistua, valoisaa joulunodotusta! ;)

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Paras valaisinvinkkini uuden kodin rakentajille ja remontoijille.

 Kylpyhuoneeseen ja wc-tiloihin voi olla joskus vaikea löytää mieleisiä valaisimia kun ehtona on IPI luokka 44. Hain meille sopivia vaikka kuinka kauan kunnes hoksasin että ulkovalaisimissa on vaadittava kosteiden tilojen IPI-luokka. Heti laajeni valikoima ja löytyi mieleinenkin.


Tämä musta Modena valaisin on hankittu Taloon.com nettirautakaupasta. Heillä on tänäkin vuonna ollut useaan otteeseen Konstsmiden valaisimista tarjouskamppanjoita joten kannattee aina välillä käydä kurkistelemassa nettisivuilla.


Musta valaisin sopii kivasti mustien kylpyhuoneen kalusteiden kanssa. Tämä kuva napsastu muuttovaiheessa. Kunhan me saadaa jouluksi saunaan lasit ja samassa tilauksessa tulee myös peili tuohon altaan ylle lupaan kuvata valmista kylppäriä...

 Tuota Modena valaisinta pystyy asettelemaan hiukan seinästä ulospäin ja kohdentamaan valoa, siksikin se sopii kivasti myös kylppäriin....
Lisäksi se on samaa tyyliä kuin meidän Nordluxin Mib6 valaisinkiskojen valaisimet (alla).

  
Taloon.com Sisustusniksit sivuilla on nyt parhaillaan menossa valaisinhaaste jonne voi 20.12 alkaen käydä äänestämässä blogien parhaita valaisin vinkkejä. Minäpäs haastan nyt raksablogi ystäväni mukaan kisaan sillä te jos ketkä olette parhaiten perehtyneet valaistussuunnitelmiin ja uskon että kiinteiden valaisimien toivelistaa myös kirjoitellaan. Joten kertokaapas teidän valaistussuunnitelman parhaat vinkit, oivallukset ja ideat ja linkittäkää blogikirjoitus tänne!

Meidän valaistussuunnitelma pohjakuvineen löytyy täältä! Muistan kirjoittaneeni sinne pääkohdat muistiin itselleni ja sillä ajatuksella jos niistä olisi muillekin rakentajille iloa. Meidän valaistussuunnitelman teki arkkitehti ja olemme olleet siihen todella tyytyväisiä. Suurin osa valaistuksesta on ns. epäsuoraa valaistusta jossa kattokiskoissa olevista valaisimista johdetaan valo vaalean seinän kautta tilaan. Tämä toimii etenkin suurissa tiloissa upeasti. Valaistusta täydennetään katosta riippuvalaisimilla ja lattiavalaisimilla.
 

Kuten kirjoittelin aiemmin täällä: vielä riittää valaisinhankintoja mm. olohuoneeseen. Haasteen tiimoilta katselinkin taas Taloon.com laajaa valaisin valikoimaa ja löysin :

Riippuvalaisin Hollien!

Tämä savulasinvärinen valaisin sopisi meidän "Tuhannen ja yhden yön" siniseen ja kultaiseen makuuhuoneeseen. Kattoon on tulossa "tähtitaivas" ledeistä ja huoneen nurkkaan on laitettu varaus riippuvalaisimmelle. Tämän tuotetiedoista puuttui johdon pituus, mutta selvinnee Taloon.comista.

Vuoden pimeimpään aikaan mikäs sen fiksumpaa kuin tarkistaa onko valaistus kunnossa?! Meillä ainakin vielä hiukan keskeneräistä sen suhteen. Valoisaa joulunodotusta jokaiselle!



perjantai 4. joulukuuta 2015

(Raksa) Blogin tarina... Vuosi aloituksesta!

Sain syksyllä Karolinan Puutarha blogiin haasteen kirjoittaa blogini tarina, tarinan kirjoitus on vielä vaiheessa mutta päätin laittaa "Blogini tarina-haasteen" kiertämään myös raksablogeissa. Olisi mielenkiintoista kuulla tarinaa blogin nimestä, sen synnystä, millä ideologialla blogia kirjoitetaan, mitä se on antanut, miten aiotte jatkaa?

Meidän raksablogimme on pian yksi vuotias (tammikuussa), vaikkakin aloitin raksan vaiheista bloggaamaan omassa "perheblogissa" jo hiukan aiemmin. Siinä vaiheessa kun ensimmäiset kirjoitukset ilmestyivät blogiin oli raksa jo hyvinkin puolessa välissä.

Ensimmäisessä kirjoituksessa Tervetuloa KOTI-blogiin  kirjoitinkin "Alunperin ei ollut tarkoitusta tehdä rakennusblogia sillä ajattelin että niitä on jo tarpeeksi ja ettei minulla raksa-elämä-kiireiden keskellä ole mitään annettavaa muille. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin nyt raksan edetessä. Valintoja tehdessä olen iltamyöhään lukenut rakentamiseen liittyviä blogeja ja kommenettja ja pohdintoja eri materiaaleista ja työvaiheista, kiitollisena siitä että joku on "viitsinyt" raksakiireidensä keskellä jakaa ainutlaatuisesta elämänvaiheestaan ja yhdestä elämän suurimmista projekteista tarinaa. Erityisesti materiaali ja sisustusvalinnat ratkaisut ovat arvokkaita, eikä vähintään kaikkien lukijoiden kommenttien vuoksi. Kaunistelematta siellä tulee faktaa mitkä materiaalit ovat kestäviä ja mitkä eivät. Noihin kokemuksiin uskon enemmän kuin myyjien puheisiin.
Tässä blogissa kirjoittelen raksakuulumisia ja pohdintoja ja olen äärettömän kiitollinen kommenteista ja ideoista, niitä tässä metsästelen!"


Arvelen että muiden blogeihin kommentoimalla ja olemalla aktiivinen myös omaan blogiin löytää lukijoita jotka kommentoivat ja jakavat ideoita. Joskus näyttää hurjalta että blogia on käynyt lukemassa yli 500 ihmistä päivän aikana (täytynyt olla jokin erityisen vetävä juttu?!) mutta niin kauan kuin kukaan ei kommentoi, lukijat ovat vain tuntemattomia numeroita ja "tyhjää". Kommentit, ohjeet, ideat ja vinkit ovat olleet itselleni - meidän raksalle aivan erityisen merkittävä blogianti.
Yksi antoisaa keskustelua herättänyt kirjoitus oli Mustista keittiöhanoista. Näiden kommentien perusteella meille löytyi sitten musta Tapwellin hana.


Blogin kirjoittamisessa yhdistyy valokuvaaminen ja kirjoittaminen. Rakennusaika on erityinen projekti ja on kiva "dokumentoida" sitä itselle muistiin ja sukulaisille ja kauempana asuville ystäville "tiedoksi". Raksa-aika on kuitenkin jokaisella (uskoisin) sen verran työlästä aikaa ettei siinä huvikseen aloitella "uusia luovia harrastuksia".  Useampi kirjoitus on syntynyt siitä kun olen kotona selvitellyt eri vaihtoehtoja ja ominaisuuksia ja niiden pohjalta kirjoittanut tekstin ja kysellyt siinä sitten muilta kokemuksia. Jos olen johonkin yritykseen ollut yhteydessä olen voinut kirjoittaa saamani tiedot myös blogiin.


Asia jota pitkään selvitin blogeja lukemalla oli betonilattioiden "kulutuksen kestävyys". Kirjoitin lopuksi jutunkin Kivilaatat vai mikrosementtipinnoite? Päädyimme lopulta SBL mikrosementtiin ja sen tekemisestä löytyy paljonkin juttua blogista sekä video: Betonilattian teko!
Kokemuksista kirjoitin:  täällä!

Rakennusblogille tyypillistä (mutta ei välttämätöntä) on että omatoimi-rakentaja kertoo tarjouksia pyydettäessä kirjoittavansa blogia ja mikäli päädytään ottamaan tuote teiltä voidaan vasta-palvelukseksi hyvästä tarjouksesta (alennuksesta) linkittää blogiin "yhteistyökumppanin" yrityksen sivut ja mainita heidät asiaan liittyvässä kirjoituksessa. Tämä menettely vastannee "nykyaikana" sitä että pidetään kodissa taloesittelyjä ja saadaan sitä vastaan parempi tarjous. Blogin markkina-arvo on todellisuudessa varmaan paljon parempi sillä siinä ei tavoiteta asiakkaita kerran muutaman tunnin ajan (vieraiden on vaivauduttava tiettyyn aikaan kohteeseen) vaan vielä vuosia ja vuosia kauppojen jälkeen joku voi löytää blogikirjoitukseen "googlettamalla". 
Koska omatoimirakentaja joutuu pyytämään joka ikisestä asiasta tarjousta ( ja mitään massatarjouksia heille ei anneta kuten avaimet-käteen rakentajille) blogia kirjoittamalla voi saada parempia tarjouksia. Saako blogia kirjoittavat rakentajat myös parempaa palvelua.... ? Voisi ainakin pitää paikkaansa reklamaatioiden kohdalla.

Osa yrityksista eivät ole halukkaita antamaan alennusta blogikirjoitusta vastaan ja se saattaa joskus harmittaa sillä he kuitenkin hyötyvät blogista ja kirjoituksista todella paljon ja saattavat jopa luvan kanssa käyttää sitä omaan markkinointiin. Tässä lähinnä ajattelen esim. Passiivikivitaloja joiden onnistunut "tähti-projekti" me amatöörirakentajat olemme. Toisaalta eipäs tarvitse olla kieli keskellä suuta kun heistä kirjoitan. Kokemukset ja kirjoittamani jutut ovat niin aitoja kun olla ja voi. Mutta voisin silti toivoa jotain pientä kädenojennusta vaikkapa joululahjan muodossa...?!



Blogin käännekohta on tietysti ollut muutto. Oli aivan ihanaa kun uuden kodin muuttoon liittyvissä blogikirjoituksissa niin moni "vertaistuki-raksabloggaaja" ystävä kävi kirjoittamassa onnentoivotukset ja ihastelemassa ensimmäiset koti-kuvat! Vaikka muuton aikaan oli kiire ja nettikään ei heti pelannut uudessa kodissa olin niin tärkeää päästä blogiin ilmoittamaan että kyllä: Muuttolupa heltisi ja täällä ollaan! Sitä tunnetta ei voi kyllä kovin moni muu jakaa...

Blogin nimi "KOTI-blogi" ei ehkä ole kovin mielikuvituksellinen kun ihastelee ja vertaa monien raksablogien upeita nimiä. Nimi kuitenkin kiteyttää sen mitä me olemme tehneet: Kodin. Pysyvän. Tarpeeksi suuren että tällainen suurperhekin mahtuu lopunelämää tässä asumaan. Ajatuksena oli myös valita sellainen nimi että halutessani voin rakennusajankin jälkeen jatkaa vielä kirjoituksia kotiin liittyen. Blogia kirjoittelen omaksi ilokseni ainakin siihen saakka että viimeinenkin naula on lyöty, terassit, ulkorakennukset ja viherhuoneet ja pihat tehty valmiiksi. Eli ihan vuoteen tai kahteen täällä ei hiljene.

Ja nyt haaste eteenpän! Mikä on sinun blogisi tarina? Olisi kiva kuulla...

http://koti7.blogspot.fi/p/suomalaisia-rakennusblogeja.html
Lisää rakennusblogeja täällä!

torstai 3. joulukuuta 2015

Omakotitalon rakentamista varten budjettipohja.


Jatkona edelliseen kirjoitukseen budjetista laitan tähän meidän excel-taulukon pohjan mitä kaikkea rinne/kivitalossa pitää budjetoida. Jos huomaatte jotain mitä täydentää niin kommentoikaa ihmeessä, niin että tästä olisi mahdollisimman paljon hyötyä tuleville rakentajille!
 
Kokonaisbudjetti
Tontin kustannukset
Tontti
Lohkominen
Varainsiirtovero
Kaupanvahvistus
Rakennuslupa
Vesiliittymä
Rakennusaikanen vesimaksu
Sähköliittymä
Työmaakeskusvuokra
Työmaakeskuksen kytkentä
Rakennusaikanen sähkö
Kuituliittymä DNA
Karttapaketti
Jätemaksut
Panttaus

Ostettavat asiantuntijapalvelut
Arkkitehtisuunnittelu
Pääsuunnittelija
Rakennesuunnittelu
Elementtisuunnittelu
Maaperätutkimus
LVI suunnittelu
KVV-työnjohtaja
Vastaava työnjohtaja

Maatyöt
Tontin raivaus
Kunttamaiden poisvienti
Kaivurityöt 1. vaihe
Salaojat + kaivot
Hulevesiputket + kaivot
Kapilaarikatko sepeli
Täyttöhiekat
Kaivurityö 2. vaihe
Ulkoiset Routaeristeet
Routasuojat
Lopputäytöt

Perustukset
Anturat
Sokkelit

Alapohja
Alapohjatyöt
Alapohja tyroksit
Suodatin kangas
Verkot ja tönsät
Lattianvalumassat
Lattian liippaus

Ulkoseinät
Kellari seinämateriaalit
Kellarin pystytys työ
Ylläkerran seinämateriaali
Yläkerran seinien pystytys
Ulkovuori + pinnoitus
Autotallin seinät kellarin  päälle
Raudotukset + betonit

Terassien tarvikkeet
Asennustyö
Pilarit, palkit, niskat
Katosten aluslaudat
Puutavara etuterassin umpiseiniin
Parvekkeen lattia levy+bitumi
Terassien lattiat

Välipohja
Ontelolaatat
Ylityspalkit
Ontelolaattojen raudoitus + valu
Nosturin käyttö
Yläkerran lattivalu
Yläkerran lattian eristäminen


Yläpohja ja vesikate
Asennustyö
Ristikot
Koolaus + höyrysulku
Tuuliohjaimet
Palkit
Muu puutavara ja kiinnikkeet
Huopa reunapellityksineen
Villat

Ikkunat ja ulkoovet
Asennustyö
Ikkunat
Pellitykset ovet ja ikkunat
Ulkoovet pää + 5 parveke
Tallin ovi
Sälekaihtimet
Eristys/kiinnitys materiaalit

Väliseinät
Kevyetväliseinät rungot
Kevyetväliseinät levyt
Kevyet väliseinät villat
Väliseinätyö
Kiviseinien työ
Kiviväliseinät harkot
Kiviväliseinät laastit/raudoitus

Sisustusurakka
Sisäkattojen  kipsit
Sisäkattokipsien asennustyö
Kipsipintojen tasoitusurakka
Alaslasku ja kotelotarvikkeet
Alaslasku ja kotelotarvikkeet työ
Harkkopintojen tasoitemateriaalit
Harkkopintojen tasoitetyö
Pohjamaalit
Pintamaalit
Sisäkattojen pinnoitteet
Tapetit
Laatat kosteat tilat
Vesieristeet ja silikonit
Laatat muut lattiat
Saunanpaneelit
Saunan lauteet
Saunan lasitukset
Listat
Laminaatit
Parketti
Väliovet
Listat
Laatoitustyö
Kiintokalusteet

LVI urakka
IV putkistot
IV kone
Viemärit
Lämmin ja kylmävesipisteet
WC pöntöt
Hanat
Keskuspölynimuri
Maalämpökaivo
Maalämpöpumppu
Lattialämmitys putkistot


Sähköurakka
Kiintovalaisimet
Keskus
Pistorasiat
Putkitukset
Kaapelointi
Automatiikka
Varashälytin
Palohälytin
Ulkovalot
Ovikello


Piha
Laatoitukset
Mullat
Multien levitys
Asfaltointi
Istutukset
Aidat
Terassit
Portaat

Muuta
Kattoturvatuotteet ja rännit
Portaat
Takat
Hormit
Lukot
Tarjous toimitus
Rahdit
Konevuokrat
Suojaukset
Kodinkoneet
Lasitukset

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Todelliset kustannukset ja budjetti!



Minäpä haastan nyt muutkin rakennusbloggaajat avaamaan hiukan rakennusbudjettiaan tulevia rakentajia ajatellen. Jos et halua tarttua haasteeseen kommentoi mielellään miksi et halua blogissasi kirjoittaa rahasta ja teidän raksan budjetista?

Monet rakennusblogeja lukevat toivoisivat tietoa mikä maksaa minkäkin verran ja missä asiassa on voinut säästää - missä taas budjetti ylittynyt, olisiko jotain voinut tehdä toisin?
Syitä miksi blogeissa ei paljon rahasummista hiiskuta voi olla monia, täydetäkää listaa kommenteilla. Itse ajattelin ihan suomalaista luonnetta, rakkaudesta ja rahasta ei puhuta, ne ovat jokaisen omia asioita. Rahasta puhuminen voidaan kokea myös leuhottamiselta? Toisaalta, tämä on pieni maa, ja vaikka kirjoitat anonyyminä niin et sitä kuitenkaan ole (ainakaan pienellä paikkakunnalla), joten haluatko että "kaikki" tietävät perheesi lainan määrän?

Oululainen Hemma hos Oja rakennusblogissa on kiitettävästi kirjoitettu koko projektin ajan myös budjetista. Kannattaa kurkistaa sinne vaikka blogia ei enää kodin valmistumisen jälkeen päivitettäkään. Myös Talo Raution blogista löytyy toteutuneet kustannukset.

Itse olen raksan aikana kirjoittanut mistä saimme parhaimman tarjouksen, mutta päätöksiin on voinut vaikuttaa myös muut asiat, kuten että toimettava tuote on tehty omalla alueella tai että siihen kuului asennus jne. Budjettia en ole avannut minäkään. Sen olen moneen kertaan blogissani todennut että kannattee kilpailuttaa sillä toimittajilla on todella suuria hintaeroja.

Raha-asiat herättävät myös hurjasti tunteita kuten Kodinkonetilaus Virosta. Suomi hävisi kilpailun.
kirjoituksen kommenteista voi todeta. Toistaiseksi en ole joutunut blogissani ottamaan kommenttien hyväksyntää käyttöön mutta muutaman epä-asiallisen anonyymi kommentin olen joutunut poistamaan mitkä ovat koskeneet oletettua varallisuutta ja hyväosasuutta jossa on naurettavaa "pihistellä" raksabudjetin kanssa. Jos olisimme niin hyväosaisia kun nämä kommentoivat näyttävät kuvittelevan, tuskin olisimme lähteneet tällaiseen urakkaan itse vaan hankkineet talon valmiiksi rakennettuna?!

Esimerkkinä kilpailutuksesta voisin ottaa vaikka esimerkiksi keittiön, suuren kodinhoitohuoneen (joka sisältää koko perheen vaatekaapit), wc-kalusteiden ja kolmen suurehkon liuko-ovikaapiston tarjoukset:
Limosa 16.000e
HTH-keittiöt 16.800e (kodinkonepaketti joka olisi tullut lisäksi heidän kauttaan olisi vienyt kokonais-budjetin lähelle Limosaa joiden kautta ei saanut kodinkoneita).
Puustelli 23.900e
Keittiömaailma 21.000e

Kodinkoneet e-kodinkoneilta:3850e ( AEG pyrolyysiuuni, liesi, integroitu jääkaappi ja pakastin sekä kuivauskaappi. Pyykinpesukoneen ja kuivausrummun olimme joutuneet hankkimaan jo vuokrakotiimme ja kattoon asennettavaa liesituuletinta ei saanut kuin kalustefirmojen kautta ja Limosa sen jotakin kautta meille järjesti).

Budjettien vertailu vaatii tarkkaa excel-taulukoiden käyttöä sillä eri tarjouksissa voi olla liitettynä a) rahti b) asennus c) oheistuotteita kuten hanoja
Kun nämä on "irrotettu" paketista kannattee summat laskea yhteen ja vertailla. Edellä mainituissa kalustetarjouksissa oli jokaisessa mustat keittiönkaapit (Limosan ja HTH kaapit olivat täysin identtiset sillä otin ne kotiin vertailtavaksi) ja molemmissa oli oikeasta tammesta pöytälevyt, ja 2/3 liuku-ovikaapistoa oli witka-wood mallistosta. Puustellin ja Keittiömaailman kautta ei witka-wood ovia saanut ja heidän paketissa oli keittiön tasot laminaattia. Siitä huolimatta hinnat olivat kalliimmat kilpailutuksen jälkeenkin.

 Arkkitehtisuunnitteluun meidän talossa varattiin 6.000e. Arkkitehtejä voi toki myös kilpailuttaa mutta enpä usko että kukaan valitsee arkkitehtiä halvimman tarjouksen mukaan vaan sillä perusteella kenen kanssa ideat kohtaa ja puhutaan samaa kieltä - ja kenellä on jo näyttöä useasta omakotitalo-projektista. En halua yhtään vähätellä etteikö kuusi tonnia olisi iso raha rakennusbudjetissa - mutta yleinen luulo että arkkitehdit ovat tähtitieteellisen kalliita ei pidä paikkaansa. Enemmänkin riskinä on realiteeteistä irrottautunut arkkitehti jonka ratkaisut tulevat liian kalliiksi, mutta meidän valitsemalla kaverilla oli jalat maassa ja hän oli vastikään rakentanut itse oman kotinsa joten mitään yllätyksiä budjettiin ei tullut ja se pysyi suunnitteluvaiheesta lähtien hyvin hallinnassa. Tuohon meidän hintaan kuului myös arkkitehdin toimiminen pääsuunnittelijana joka toimi meidän projektissa erinomaisesti.

Talotoimittajaa valitessa on taas tehty niin monimutkainen ja yksityiskohtainen "tarjousten-purku" excel-taulukko että sitä lukiessa saa hetken miettiä. Seinämateriaalin kokonaisbudjettin on jaettu ylä ja alakertaan, raudoitukset ja mahdollinen betonin kustannus seinien sisään on laskettu, kuten myös ulkovuori ja pinnoitus. Oikasen ja kirjoitan tänne pelkät seinämateriaalien hinnat ilman asennusta kuten sitten lopulta toteutuikin kun rakensimme kaiken itse:
Passiivikivitalo: 38.000e
Lammi-kivitalo: 65.000e
Raudoitukset ja betonin arvioitu molempiin: 15.000e. Lopullista menekkiä minulla ei ole nyt käsillä.

Jos budjetteja alkaa aukaiseen pitäisi käydä läpi monimutkaiset taulukot.  Passiivikivitalon hintaan kuului myös rakenne ja LVI suunnittelu jonka vuoksi kokonaishinta tuli halvemmaksi. Talokauppaan oli myös kytketty ikkunat mutta haluisimme pyytää tarjoukset myös muualta. Lopulta ikkunat silti tulivat Skaalalta.

Talon lopullinen budjetti "lyödään kiinni" kun viimeinenkin lista on isketty tänne sisään ja pihalle on saatu laatoitukset, muurit ja asvaltit. Kokonaisbudjettia en silti itse kirjoita blogiin. Meidän tapauksessa siitä ei lienee suuresti apua kenellekkään joka miettii kivitalon neliöhintoja sillä kaiken mitä on voitu tehdä itse on myös tehty itse ja sisustusvalinnat on tehty kohtuudella ja kilpailutettu tarkkaan. Muuta mahdollisuutta ei ollut sen jälkeen kun saimme avaimet-käteen tarjouksen (ilman tonttia ja maatöitä sekä pihaa) joka alkoi seiskalla....

Jos tiedätte rakennusblogeja joista on iso hyöty budjetin tekoa varten niin vinkatkaapa tuonne kommentti-boxiin kaikkien iloksi!

PS. Laitan tämän kirjoituksen perään meidän excel-taulukon pohjan jos siitä olisi vaikka hyötyä tuleville rakentajille.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...